Tommi Prkl: Turmiolan Tommi

Omakustanne

Juupajoen oma poika, räppäri Tommi Prkl esittelee tässä ensimmäistä kertaa taitojaan jopa kokopitkän levyn muodossa. Aiemmin mieheltä on julkaistu EP ja mixtape.

Tommilla ei ole minun korvaani hyvä flow. Sanotaan se heti alkuun. Hänen tapansa painottaa sanoja on yksitoikkoinen ja riimit ovat ajoittain pakotettuja. Harvemmin tulee sanottua näin räppäreistä, mutta Tommilla ei myöskään ole kovinkaan hyvä ääni. Se kuuluu valitettavasti räpeissäkin epävireisyytenä mikä tuo hyviinkin riimeihin häiritsevää aloittelijamaisuutta. Sitä voisi paikata karismalla, mutta ainakaan tässä vaiheessa Tommilla ei ole oikein omaa sanottavaa.

Erityisesti ärsyttää Poikaystävänä mulla ois parannettavaa, joka on toisaalta kivan arkista tarinointia, mutta taantuu kertsin "aaa"-venytyksien tähden itsesäälissään monotoniseksi.

Toisaalta vastakohdaksi on sille luotu Nainen, joka pumppaa ihan mukavasti Tapio Rautavaaran Mannakorven mailla rytmissä - sen saman jonka pohjalle on luotu myös Palefacen suurhitti Helsinki - Shangri-La. Läppä naisesta, joka ei jaksaa panostaa parisuhteen eteen ei tosin pudonnut. Ghetto Woods on toki ironinen Juupajoki-hassutteluissaan, mutta jutut eivät taaskaan oikein iske. Kaikki kuulostaa vähän liiaksi jo aiemmin sanotulta, jopa siinä ironisessa mielessä.

Sitten toisaalta Mä en oo Tapparan miehii jyskyää kivasti kuin joku veikeä Notkean rotan biisi, mutta kestää valitettavasti vain minuutin. Olisi sitä voinut pidempäänkin kuunnella. Mikä on ku ei tolloo tulluu? yrittää etsiä syitä siihen, kun räppi ei myy ja on ihan toimiva tilitys.

On veemäistä vain moittia aloittelevaa räppäriä - jos nyt 8 vuotta musiikkia tehnyttä 24-vuotiasta voi kutsua aloittelevaksi. Sanotaan nyt sitten julkaisujen suhteen aloittelevaa. Tommilla on selkeästi kuitenkin hyvä meininki, vaikka miehen yhteydessä mainittu rentous voisi olla vielä letkeämpää.

Paljon voi korvata hyvillä vierailijoilla. Paras veto onkin Hannibalin featti Röllömaha-biisissä, jossa on muutenkin mukavaa funkahtavaa meininkiä ja lisävierailijoina Köyhä-Seppo ja Tapani Kansalainen. Mainio biisi, kuten myös pornosti pomppiva Räppärin vaimo, feattina Henkka Saari. Edellisen biiteistä vastaa Bäne ja toisesta Mikko Motiivi, jotka ovat luoneet pääosin levyn muutkin soundit.

Hyvin toimii myös Tuntematon paskiainen, joka valitettavankin osuvasti kertoo muista räppäreistä erottumisesta. Kokonaisuutena levy ei toimi, biitit ovat vähän liiankin helppoja ja useimmiten luottavat aivan liian simppeleihin rakenteisiin - jos ei koukku tempaise mukaansa, ei koko biisikään toimi. Suomalainen räp on sellainen musiikinala, jossa saa jo vähän yrittää erottuakseen, koska mielestäni taso on tasaisen vahva. Suuren osan artistin kiehtovuudesta luo oma ääni ja karisma. Jos niitä ei ole eikä niitä saa luotua, kuuntelijan kannalta kasassa on liiaksi ongelmia.

Itse en ainakaan hirveän mieluusti kuuntelisi Tommin musiikkia tämän levyn perusteella. 11 biisiä on liikaa ja lopputulos tasapaksu. Olisin suositellut mieluummin toista EP:tä edellisen jatkoksi.

Tällainen perusletkeä meno on toisaalta varsin kaukana siitä mitä yleensä räpin saralla kuuntelisin - vaikka olenkin joskus aiemmin yrittänyt samastua sellaisesta pitävien nahkoihin. Se on nykyään mielestäni kriitiikolta virhe, jos ei materiaali henkilökohtaisesti iske. Joten arvostelua lukevat voivat suodattaa informaation kyseisen tiedon valossa. Jos pidätte simppeleihin koukkuihin tukeutuvasta räpistä ilman sen kummempaa sanomaa ja jossa on kuitenkin tekemisen meininkiä, tutustukaa.