Eri esitt�ji�: Sin-Atra

Armoury

Bob Kulick tekee sen taas! Useista tribuuttilevyist��n tuttu kitaristinplanttu on valinnut t�ll� kertaa kohteekseen/uhrikseen itsens� swingin ja Las Vegasin useasti kruunatun kuninkaan - Frank Sinatran.

Kulick ei ole luopunut vanhasta kaavastaan, joten t�ll�kin kerralla biisit on puristettu metallisiksi pl�j�yksiksi, joita laulamaan on haalittu joukko raskaamman sarjan vokalisteja. Taustab�ndi on joka raidalla sama, Kulick vastaa kitarasta, bassoa paukuttaa Billy Sheehan, rumpujen takaa l�ytyy Brett Chassen ja paketin t�ydent�� kosketinsoittaja Doug Katsaros, joka on vastannut my�s kiekon orkesterisovituksista.

Kuten tribuuttilevyill� niin usein, my�s nyt osa versioista on huomattavasti onnistuneempia kuin toiset. Heti alkajaisiksi kuullaan er�s hersyvimmist� siivuista, kun Devin Townsend lataa tiskiin n�kemyksens� New York, New Yorkin syvimm�st� olemuksesta. Ol� blue eyes ei tiet��kseni juuri v�litt�nyt metallista, mutta veikkaanpa ett� jopa Frank olisi hyv�ksynyt Townsendin version jo yksist��n sen suunnattoman energiatason takia. Onnistumisten joukkoon on luettava my�s Dee Sniderin mylvim� It Was a Very Good Year, jossa vanhaa rallia on jatkettu Led Zeppelinin Kashmirilla. Liitto ei ehk� vaikuta luettuna lupaavalta, mutta se toimii � sittenkin.

Useammalla raidalla tyydyt��n ainoastaan p��llyst�m��n pinnat raskaalla metallisoundilla, mutta Franky Perezin johdolla vet�isty High Hopes on raikas poikkeus t�st� kaavasta. Rehvakkaan punkahtava toteutus ja silmille k�yv� laulu tekev�t kummaa keskell� metrimetalliksi kallistuvaa loppusuoraa.

Kiekon selkeimpi� rimanalituksia on Strangers In The Night, joka oli aikoinaan upea biisi, mutta kun Anthraxin Joey Belladonna yritt�� nyt pihist� siihen eloa on lopputulos l�hinn� s��litt�v�. Miltei yht� ponneton on Geoff Taten Summer Wind tulkinta, joka onnistuu hukkaamaan upean kappaleen kaiken potentiaalin jonnekin mahtipontisen patsastelun tuolle puolen. Kummankin herran palkeita on kadonnut voima jo aikaa sitten, ja sen my�s kuulee. Sapiskaa ansaitsee niin ik��n Glenn Hughes, jonka n�kemys I�ve Got You Under My Skin -siivusta osoittaa, ettei tribuuttilevyll� ole ollut mink��nlaista rajoitinta tyylitt�myyden suhteen.

Kai joku n�it� tribuuttilevyj� yh� ostaa, sill� miksi muuten niit� teht�isiin, tosin touhun motiiveja ei voi kuin ihmetell�. Sin-Atra tarjoaa pari naurunh�r�hdyst� ja napakkaa n�kemyst�, mutta sen syvemp�� vaikutusta kiekolla ei ole.