Streak and the Raven: The Federation (EP)

Omakustanne

Seinäjoen Streak and the Raven jatkaa maalailevien julkaisujen parissa myös The Federation-EP:llään. Kolmen biisin julkaisu ei ole kokonaisuutena linjakkain mahdollinen, mutta sisältää kolme erittäin hyvää tai vain hyvää kappaletta, ja sitä voikin pitää hienosti onnistuneena jatkeena viimevuotiselle Crossing Toneskerille.

Toki Streak and the Ravenin musiikista yhä tekisi mieli osoitella ilmeisimpiä vaikutteenantajia. Mutta mitä enemmän The Federationia kuuntelee, sen epävarmemmin sormi hakee osoitettavaa. En tietty ole aiemmin kuullut kenenkään kuulostavan niin paljon Tom Smithiltä kuin Streakin laulajan, enkä tietty odottanut että yhtäläisyydet Editorsiin eivät loppuisi siihen; The Federation Begins sekä The Federation March tuntuvat olevan sukua muutamallekin An End Has a Startin kappaleelle.

Silti Streak operoi erilaisella ja omalla suunnallaan. Vähäinen kitaran käyttö ja linjakkaana sydämenä sykkivä basso tiivistää EP:n aloitusbiisiä tavalla, jota harvoin kuulee; on kuin viiden ja puolen minuutin mittaan olisi mahdutettu paljon pidempi popteos. Federation Beginsin rakenteen ja laulusuoritusten hallittu ja venyvä monipuolisuus luovat mahtipontisen, mutta aisoissa pysyvän laajakangasteoksen, jonka paras puoli on yhtyeen kyky luoda intiimi tunnelma äänten suureen myrskyyn.

The Federation March toteuttaa klassista loppukasvukaavaa, mutta tekee sen tyylillä. Pienestä lähtevä ja räiskyvään päättyvä biisi ei ehkä vältä ihan kaikkia kliseekarikkoja, mutta kulkee vastustamattomasti ja ylväästi loppuunsa asti. EP:n päättävä Stones and Berries on sen heikoin lenkki, mutta ei lainkaan huono. Naislaulajan vetämä viipyilevä kappale tuntuu edeltäjiensä kääntöpuolelta – se korvaa sykkivät kiinnepisteet utuisen kauniilla olemuksellaan.

Streak and the Ravenin The Federation on hyvä askel eteenpäin. Erityisen ilahduttavaa on, jos sen kappaleet todella nauhoitettiin pääosin livenä sisään; vangitsevuus ei ole vain studiossa luotua lumetta. Jos taso jatkossa pysyy samana ja yhtye siirtyy pitkäsoittojen maailmaan, puhutaan seinäjokelaisista tulevaisuudessa kaiken järjen mukaan vähintään yhtä suitsuttaen kuin samassa laarissa lilluvasta Delay Treesistä viimevuotisen esikoisensa aikaan.