Lahtelainen Unhappy –trio lähestyy jo toisella demollaan Desibelin asiantuntevaa toimituskuntaa. Viimevuotisesta Matkalla -lätystä on kuljettu eteenpäin, enää ei kuulosteta ihan tukkoisilta Apulannan treenisessioilta, kuten muistaakseni kommentoin tuolloista materiaalia. Soundit ovat kokonaisuudessaan paremmat, laulua on tuotu paremmin esiin ja koko paketti kuulostaa huomattavasti valmiimmalta. Silti tuo lauluosuus on edelleen hiukan mitäänsanomatonta...

Jo avausraita Pintaan vakuuttaa verrattuna edellisen levyn tuotoksiin. Vaikka sitä Apista siellä maistaa edelleen, on Unhappy siirtynyt grungepunkista enemmän selkeämmän suomirockin suuntaan. Laakso vahvistaa kuvaa, mukavan särisevää soittoa ja ihan toimivilla juoksuilla. Laulu ja sanoitukset eivät täysin onnistu täyttämään toimivien pohjien luomia mahdollisuuksia, niissä siis kehittämistä. Akustiseen kitaraan luottava Ansa nousee levyn parhaimmistoon. Apista lähenevät särmikäs Rauniot ja tykittelevä Lauseet täydentävät viiden biisin kokonaisuuden, jossa Unhappy kasvaa selkeästi kypsempään suuntaan. Pari astetta tarttuvuutta ja omaa persoonaa vielä niin hyvä tulee.

Kaikkea nautinnon ja päänsäryn väliltä, kuten saatekirjeessä kommentoidaan.