Torchbearer: Death Meditations

Vic

Saatekirjeess� lukee, ett� b�ndi yhdist�� eri genrej� ja kappaleiden tempo on nopea, mutta v�lill� kuullaan hitaampaakin murinaa ja tunnelmointia. T�t� ymp�ripy�re�mm�ksi b�ndin tyylin kuvailussa ei kai voida menn�. Monissa liemiss� keitetyn kitaristi Christian �lvestamin luotsaama Torchbearer on siis ruotsalainen, kolmanteen albumiinsa eh�tt�nyt deathmetalia ja blackmetalia yhdist�v� porukka, jonka edellisest� kokopitk�st� on ehtinyt vier�ht�� jo viitisen vuotta.

Kun b�ndi� kuvaillaan ruotsalaiseksi kuolonmetalliksi, se ei kuulosta kovinkaan mielikuvitusta kiihottavalta. L�nsinaapureillamme on aina vaarana liukua tyls��n geneerisyyteen, sanoisinko jopa astua liukumiinaan, eik� t�lt� vaaralta aivan t�ll�k��n kertaa v�ltyt�. Levy esimerkiksi alkaa mahtipontisella orkesterin t�r�ytt�m�ll� instrumentaalilla, joka onneksi j�tet��n t�ll� er�� lyhyeksi. Eik� t�llaisiakin ole kuultu ihan tarpeeksi jo? Aina pit�� olla pieni kuoro jossain, v�h�n pient� viulusoundia siell� sun t��ll�, akustisen kitaran hel�hdyksi�. Nyt kun ne viel� voisi toteuttaa tyylill�, v�ltt�en p��lle liimatun tuntu.

Yhtyeen itsens� mukaan inspiraationa on toiminut Hagakure, samurain kunniakoodia l�pik�yv� japanilaisen kirjallisuuden klassikko. T�llaiset kuvailut ovat aina v�h�n hym�hdytt�vi�, erityisesti kun albumin soundista ei mitenk��n kuule sen olevan konseptialbumi. Se ei riit�, ett� sanoo levyns� olevan yhten�inen kokonaisuus, vaan koko albumin ymp�rille pit�isi kehr�t� my�s musiikillisesti yhten�inen aura, oma maailmansa.

Itse musiikki on totta totisesti kombinaatiota jos jonkinlaisesta metallityylist�, mik� tuntuu olevan p�iv�n sana. T�ll� komboilulla yritet��n oletettavasti pehment�� jokaisen genren pahimpia s�rmi� ja saada b�ndi� markkinoitua isommalle porukalle. Teist� en tied�, mutta min� ainakin tahtoisin joskus kuulla v�h�n tuhnuisimpien soundien ja suoraviivaisempien genrevetojen p��sev�n vaihtelun vuoksi suurempaan suosioon. S�vellykset ovat usein v�h�n liiankin mietittyj� ja tuotannot niin viilattuja, ett� turtumuksen ilke� aave lymyilee mielen sopukoissa v�kisinkin.

Onneksi kokonaisuus on kuitenkin ihan viihdytt�v�. Typeryyksi� l�ytyy toki sielt� sun t��lt�. Coffin-Shaped Heartin nostattelusoundi on niin kuultu juttu, ett� oikeasti ihmetytt�� jonkun oikeasti k�ytt�v�n sellaista en��. Ajoittain, kuten At Takao River -raidan tai albumin p��tt�v�n eeposmaisen The Aphotic Depthsin tapauksessa, menee kitaran kanssa tilutteluksi.

Melodisuus on minusta aina ollut eri asia kuin se, ett� soitin pit�� kiduttaa hengilt�. T�llainen sooloilu kuulostaa rakenteettomalta, tarpeettoman kaoottiselta ja v�h�n huvittavaltakin. Torchbearerin tapauksessa se kuulostaa viel� aivan ylim��r�iselt�, koska b�ndin vahvuus on kuitenkin sen ollessa armottomimmillaan.

Enk� nyt sano, ett� jotain korneja kotosoittimia olisi pit�nyt alkaa hel�hdytell�, mutta nyt samurail�pp�kin j�� jotenkin et�iseksi. Toki levy kuulostaa yhden ja saman b�ndin tuotannolta, mutta ei erotu tuotantomaailmaltaan edukseen muista vastaavista yritt�jist�.

Plussaakin vastapainoksi l�ytyy. B�ndin rumputy�skentelyn ��rell� h��rii Rolf Pilve, jonka soittelua on kaikkein miellytt�vint� kuunnella, erityisesti levyn raskaammissa ja thrashimmin kalskaavissa osuuksissa. At Takao River on tiluttelustaan huolimatta vallan tunnelmallinen biisi. Severings taas rynnii eteenp�in sellaisella sarvikuonon raivolla, josta min�kin nautin � vaikka sen niin sanotun melodisen kitaran siell� taas pit�� ollakin spedeilem�ss�.

Torchbearerin kolmas albumi onkin vallan viihdytt�v�� pauketta, jos osaa sulkea korvansa pahimmilta vinguttelun ylily�nneilt� eik� odota mit��n progemestariteosta, konsepteja tai ei. Levy on osattu pit�� my�s sopivan lyhyen�, jotta sen jaksaa kuunnella uudestaankin eik� genrekomboiluista huolimatta touhu kuulosta sekametelisopalta.

Parhaimmaksi raidaksi kohoaa toiseksi viimeisen� armottomasti hy�kk��v� Dying Codex, joka voi muun levyn jo autuaasti unohduttua j��d� ainakin omaan soittimeeni py�rim��n toistekin. Miksik��n erinomaiseksi tulevaisuuden klassikoksi en t�t� kutsuisi, mainioksi levyksi noin muuten kyll�. Seuraavaksi b�ndi voisi edet� raaempaan suuntaan.