The Radio Dept.: Passive Aggressive - Singles 2002–2010

Labrador

The Radio Dept. näyttää, kuinka kootaan kokoelma. Vaikka Passive Aggressive: Singles 2002–2010 saattaisi otsakkeensa perusteella vaikuttaa helposti kasatulta rahat-ja-pois -tyypin turhakkeelta, toisin on. Näin siitäkin huolimatta, että ruotsalaisyhtye on kahdeksassa vuodessa ehtinyt julkaista ainoastaan kolme täyspitkää albumia. Kokoelma niputtaa nimensä mukaisesti yhtyeen singlet ilmoitetun aikahaarukan osalta, mutta tässä tapauksessa kyse ei ole aivan suoraviivaisesta jutusta. The Radio Dept. on julkaissut mukavan määrän seiskatuumaisia, EP-levyjä ja digisinkkuja, joita yhtyeeseen vähemmän fanaattisesti suhtautuva musiikinystävä ei välttämättä ole hankkinut hyllyynsä. Leijonanosa tämän tupla-CD-kokoelman on peräisin näistä lähteistä. Vain seitsemän kappaletta löytyy The Radio Dept.in pitkäsoitoilta.

Passive Aggressive niputtaa A-puolet ensimmäiselle ja B-puolet toiselle levylle. EP- ja singlekokonaisuuksien hajoittaminen harmittaa hieman, mutta näin luodaan kaksi vaihtoehtoista kertomusta yhtyeen urasta. Kumpikin levy on koostettu kronologisesti, mikä antaa hyvän kuvan The Radio Dept.in kehityksestä kitaravetoisemmasta säröpop-yhtyeestä elektronisemmaksi ja uneliaammaksi. Muutos ei ole suuren suuri. Sama pehmeä raukeus ja pop-melodioiden hehkuu ensimmäisen levyn aloittavasta, Lesser Matters -debyytiltä (2003) poimitusta kaksikosta Why Won't You Talk about It? – Where Damage Isn't Already Done viime vuoden lopulla netissä julkaistuun The New Improved Hypocrisyyn. Tyyli on jalostunut vuosien varrella mutta punainen lanka on koko ajan pysynyt käsissä.

Sinkkupoimintojen ja EP:n kärkien ja muiden täsmäohjusten ensimmäinen levy on huippuhetkeä toisensa perään. Albumeilta irroitetut hetket uppoavat takuuvarmasti, mutta AU-äpärätkin toimivat, usein vähintään yhtä hyvin. Alkupuolella ihastuttaa etenkin omakustanteisen CD-R-julkaisun saaneen Annie Laurie -EP:n (2002) nimikappale. Vanhan skottisävelmän luenta muistuttaa hieman The Magnetic Fieldsin tekemisiä. Melankolisesti huokailevan This Past Week -EP:n (2005) nimikappaleen päättävä instrumentaaliautuus toimii porttina johdattaen kuulijan Pet Griefin (2006) The Worst Taste in Musicin jo hieman elektronisempaan maailmaan.

Nettisinkku We Made the Team flirttailee ensi kertaa reggaen parissa. Yhdistelmä kuulautta ja jamaikalaisperäistä rytmiikkaa toimii yllättävän hyvin. Viime vuoden Clinging to a Schemeltä on poimittu mukaan sen kolme singleraitaa. Raikkaan albumin valitut palat tuovat ensimmäisen levyn loppuun kepeyttä. Vaikka Heaven's on Fire tuntuu tässä seurassa melkein liian aurinkoiselta ja Never Follow Suitin rantadigireggae-kompit nikotuttavat ensialkuun, tuntuu tuoreinkin The Radio Dept. -materiaali syvältä ja syleilevältä.

B-puolista koostuva kokoelman toinen levy ei ole yhtä terävä kuin linjakkaampi sisarensa, muttei jää kuuntelukokemuksena pahasti jalkoihin. Taso pysyy korkeana, epätasaisuutta ei juuri esiinny. Yllättävän moni raita on instrumentaalinen tai muuten kitsaasti vokalisoitu, mikä tekee kokonaisuudesta hyvällä tavalla raukean.