Conny Ochs: Raw Love Songs

Exile On Mainstream

Saksalainen Conny Ochs asettuu debyytill��n kuulijoiden eteen alasti ja rujon intiimisti. Kymmenen raidan albumikokonaisuus kumartaa amerikkalaisen akustisen laulaja-lauluntekij�perinteen ��reen vahvalla tunteella, mutta uskaltaa lis�t� my�s s�hk�� kieliins�. P��asiassa areenalla ja keski�ss� on vain Ochs itse kitaroineen, vaikka mukana on my�s pienesti ja harkiten siveltyj� stemmoja ynn� muuta - voihan toki olla ett� Ochs on itse nauhoitellut itse��n p��llekk�in useamman raidan, mutta lopputulos on joka tapauksessa intiimi ja tumman suora.

Pelk�st��n laulun varaan rakentuva lyhyt avausraita Stampede Stampede kertoo jo hyvin mit� jatkossa seuraa - mollitunnelmaista, ajattoman kiireet�nt� ja n�pp�ilyyn luottavaa intiimi� herkistely�. Jota tehd��n nyky��n kohtuullisen paljon, mutta harva saa ainakaan heti debyytilleen n�in sielukkaan ja tyylikk��n ilmeen aikaan. Hele�sti ja kaikuisan s�hk�isesti n�pp�ilev� Lily Of The Valley antaa vetovastuun Ochsin laululle joka hoitaakin hommansa hienosti. Conny Ochs on enemm�n mollihaaveilija, mutta onnistuu my�s tuomaan mukaan ripauksen toivon tunnetta ja jopa keveytt�. Revittelyynkin olisi tavallaan ihan mahdollisuuksia ilman korniksi k��ntymist�, mutta Ochs pit�� paletin kasassa. Viel�.

Angels And Demons iskee sitten tym�k�mm�n vaihteen silm��n ja ottaa aseeksi tuomiop�iv�� syleilev�n bluesgarage-r�min�n, joka ei kuitenkaan p��se valtaamaan pelikentt�� vaan asettuu hallitusti tukemaan Ochsin melko mahtipontiseksi ylt�v�� tulkintaa. Jos koko levy vet�isi n�in sata lasissa niin kuuntelunautinto saattaisi k��nty� huokailuksi. Nytkin absurdiksi kaatumisen rima kurkistaa jo usvasta muttei onneksi varasta show�ta. Ja kun Good House taas palaa rauhallisempaan tummaan pohdintaan, niin sallittakoon Ochsille vastapainona pienet keulimiset. Falsettiin asti vaivatta taipuva lauluty�skentely ihastuttaa eleett�m�ll� tunteellaan ja jopa persoonallisuudellaan. Onhan n�it� n�pp�ilyjoikaajia muitakin, mutta kyll� Ochs sinne miellytt�vimpien joukkoon nousee.

Hannes Schefflerin kitarointi tukee synk�hk�sti junnaavaa Don�t Know Her Namea, kun taas Pawnshop kevent�� pumpulisella kepeydell��n. Upean Burn Burn Burnin korkealle kaartava kertsi on levyn mieleenpainuvinta osastoa kerrasta p��h�n-osastossa. Kun siihen per��n laitetaan usvaisesti s�risev� Ghost Dog, ehk� hiukan paikallaan jumittava mutta silti toimiva Waiting For The Monster ja duuris�rmik�s Traces And Traps, voi todeta Ochsin iskev�n heti esikoisellaan l�helle hermoa.