Kospel Zeithorn: Luikertelija

Wooden Sherpa

Kospel Zeithorn on aiemmilla levyillään luonut haastavahahmoista, kollaasimaisen vapaasti leijuvaa äänitaidetta, josta on ollut vaikea löytää kiintopisteitä. Mm. metelin, folkin, kenttä-äänitysten sekä suht laajahkon instrumenttivalikoiman avulla Lauri Väinölän yksinäisyydessään kipparoima yhtye on tehnyt laajan ja laaja-alaisen tuotannon, johon on todennäköisesti yhtä monta tulokulmaa kuin kuuntelijaa.

Yhdenmiehenyhtyeen noin kymmenennen julkaisun Luikertelijan luulisi välttävän tällaiset ongelmat; tarjolla on nimittäin määritelmän mukaan kieroa popmusiikkia. Vaikka kyse olisikin popista, on turha kuvitella, että Luikertelijan mieltäminen albumiksi kävisi helposti: 18 tyylistä toiseen loikkivaa biisiä ei hevin muodosta yhtenäistä kokonaisuutta. Levyltä on sen sijaan – niiden tuttujen metelisekoilujen ja äänivuorten lomassa – poimittavissa liuta lauluja, joiden tiiviis muoto ja selkeähkö rakenne kannattelee poplaulun ideaa.

Kospel Zeithorn ei tarjoa mitään levykaupan pophyllystä löytyvää, vaan ennemmin materiaalia, joka voisi sinne päätyä. Luikertelijalla kuullaan ikään kuin aihioita ja ajatuksia siitä, mitä popbiisiin voisi ympätä, jos kokeilunhalua riittää. Levyn pääosin instrumentaaliset kappaleet pursuavat ideoita, melodiantynkiä, riffejä, rytmisiä kokonaisuuksia ja pahaenteistä, nousevan myrskyn tunnelmaa.

Suhteessa Väinölän tähänastisiin tuotoksiin Luikertelijan sisältö ei eroa mitenkään ratkaisevalla tavalla. Näennäinen helppouden estetiikka on lopulta ehkä vain keino tuoda musiikki lähemmäs kuulijoita, jotka eivät kuulu oletettavasti kiinnostuvien piiriin. Tässä onnistutaan hyvin, koska materiaalin tiivistäminen ja yksittäisten ideoiden jalostaminen pidemmällekin kuin vain vähän alusta, tekee kappaleista sekä helppoja kuunnella että haastavan miellyttäviä upota.

Suurimmat muutokset aiempaan ovat muodossa ja Luikertelija onkin paras tapa tutustumattomalle livahtaa Kospel Zeithornin maailmaan. Kosmis-akustinen Apassi mainiona introna, Draken yhtälön pelottava tunnelma, Jotain teräslasia -kappaleen garage-metalli, pianolla kompasteleva Darwinin laskuvarjosekä lähimmäksi kunnon popbiisiä pääsevä, tarttuva Kilpikonna II, erottuvat kappaleina edukseen levyn yleisen kilkuttelun, kolkuttelun ja plinkplonkkaamisen keskeltä. Jota sitäkin kyllä edelleen varsin mielellään kuuntelee.