PJ Harvey: Let England Shake

Island

PJ Harvey kuuluu niihin harvoihin artisteihin, joiden seuraavaa liikettä on täysin mahdoton ennustaa. Hänen jokainen albuminsa on ollut omanlaisensa tapaus, ja niistä kukin on samalla heijastanut omaa aikaansa sekä täydentänyt suurta, mystistä palapeliä, joka tunnetaan esiintyjänä nimeltä PJ Harvey.

Kahdeksannella albumillaan Harvey on sysännyt pianon sivuun ja nostanut pääinstrumentiksi kitaran. Mistään raskaasta särövyörytyksestä ei kuitenkaan ole kyse, vaan kappaleet saatetaan maailmaan haurain ja luonnosmaisin, mutta ehdottoman harkituin, vetäisyin. 1800-luvulta peräisin olevassa kirkossa, jossain päin Englannin Dorsetia äänitetty albumi on kuin synty-ympäristönsä; rakenteiltaan vankka, tyyliltään iätön ja viehättävän arkisella tavalla mystinen. Apujoukkoina toimivat John Parish ja Mick Harvey, ja muutamilla raidoilla kuullaan myös rumpali Jean-Marc Buttyn hiljaista soittoa.

Ensimmäisen maailmansodan aikaiset Gallipolin kukkuloiden taistelukentät sekoittuvat kauempana idässä käynnissä oleviin uusiin sotiin, joissa Englanti on ulkopolitiikkansa vuoksi mukana. Koskettavat tekstit tekevät myös erittäin selväksi sen, mitä mieltä Polly Jean on maansa harjoittamasta politiikasta. Suuri osa biiseistä esitetään trio-muodossa ja voi ainoastaan ihailla sitä painostavuuden ja pahaenteisyyden lastia, jonka kolmikko pystyy lataamaan kappaleisiin. Synkkiin aatoksiin sekoittuu vastapainoksi unenomaista heleyttä, sekä kauneutta, joka johtaa horisontissa siintävään mahdolliseen toivoon.

Let England Shake on huimaavan vaikuttava kokonaisuus, joka kasvaa kuin huomaamatta todelliseksi mestariteokseksi. Albumin selkeimpiä kohokohtia ovat riipivän kaunis On Battleship Hill, eteerinen ja ironinen The Glorious Land, sekä lähes kuusiminuuttinen All and Everyone, jossa torvet tuovat oman painonsa mukaan. Harvey teki sen taas.