Papercuts: Fading Parade

Sub Pop

Papercuts on kolmen pienelle huomiolle jääneen albuminsa jälkeen vaihtanut levy-yhtiönsä Sub Popiin. Samalla edellisen You Can Have What You Want -albumin viehättävän hypnoottiseksikin yltynyt indietunnelmointi on vaihtunut uutukaisella kevyisiin, jopa hauraisiin muutaman minuutin popkappaleisiin. Vaihto uskottavalle indielafkalle tuo mahdollisesti tälle lauluntekijä Jason Queveriin henkilöityneelle projektille lisää tunnettuutta, mutta valitettavasti itse sisältö tuntuu supistaneen muotoaan kiinnostavimpien osien kustannuksella.

Ajattomalla soundillaan Fading Parade voisi sopia vuosikymmenien taakse, mutta toisaalta on hankala kuvitella kuuntelevansa sitä vuosien päästä, sillä levy jättää useankin kuuntelukerran jälkeen vain haaleita muistijälkiä. Lähin verrokki on yhtä lailla muodikkaasti ajaton mutta selvästi melodisempi levy-yhtiötoveri Beach House. Queverin vokalisointi on etäisen haurasta, ja kappaleita tunnutaan esitettävän ennemmin itselle tai muutamalle kuulijalle kuin satapäiselle yleisölle. Kiireetön ja haikea tunnelma vaatii kuuntelijaltaan jakamatonta huomiota.

Jousista, harpuista, pianosta, akustisesta kitarasta ja vaikka mistä muodostunut äänimatto on kuin pumpulia, jossa hitusenkin terävämpi tai vuorostaan vain yhden instrumentin muodostama ääni erottuu aina edukseen. Soundi ei ole kuitenkaan niin ainutlaatuinen, etteikö siitä voisi välillä irtautua. Musiikki keinuu ja pyörii kuin kuplassa paikoin kiehtovastikin, mutta välillä tekisi mieli päästä aikuisten laitteisiin, singahtaa korkealle ilmaan ja nähdä porttien yli.

Puolivälin jälkeinen balladivoittoisuus ja soundin pelkistäminen tuntuu pumpulikuplan sisään päässeelle kuulijalle hyvältä. Muutama pieni helmikin löytyy, kuten The Messenger ja päätöskappale Charades. Paras ja ainoa reippaasti eteenpäin polkeva veto Marie Says You've Changed tuo kuitenkin mieleen sen, että yhtä hyviä herkkuja löytyi edellisellä kerralla koko albumillinen.