Manboy: Something Wonderful

Secret Flat

Olen jo pitkään hahmotellut uutta genremääritelmää. Sen nimi on "autopilot rock". Genren tyylipiirteisiin kuuluu hyvältä kuulostava, laadukkaasti tuotettu äänimaailma sekä vahva yhtyesoitto. Kuulostaa hyvältä tähän asti. Harmillisesti genren selkein ominaisuus on se, että melodiat kulkevat helpointa mahdollista reittiä tekemättä yllättäviä käänteitä, kuin luottaen siihen, että vahva komppaus, hyvä perusharmonisuus ja komea soundi riittävät. Tästä itseohjautuvuudesta on peräisin myös genren nimi.

Tuorein malliesimerkki autopilot rockista on 10-vuotiaan Manboyn viides levy Something Wonderful. Se on albumi, joka kuulostaa ensi kuulemalla hyvältä ja jonka odottaa kasvavan kuuntelukertojen myötä, kuten levyillä on yleensä tapana. Autopilot rock ei kuitenkaan noudata perinteisen rockin lainalaisuuksia.

Intromainen Tune In aloittaa albumin lupaavalla nostatuksella, mutta tämä lupaus on tyhjä. Sitä seuraavat yhdeksän kappaletta eivät ole huonoja, mutta eivät hyviäkään. Ne kuulostavat hyviltä, mutta eivät tunnu miltään. Paljon levyn viehätysvoimasta kertoo se, että kuuntelin sen eilen läpi 5 kertaa, mutta en siltikään osaisi hyräillä suurinta osaa sen kappaleista.

Taattuun autopilot rockin tyyliin myös sanoitukset kuulostavat ja näyttävät jonkin perusvarmoja lyriikoita suoltavan satunnaisgeneraattorin kädenjäljeltä. Ainoastaan One Dollar Under God antaa aihetta pohdiskelulle. Se on myös kappaleena ehdottomasti levyn tarttuvinta antia. Muualla mieleen jäävät vain Homen ja Drop Outin komeat rumpukompit sekä cover-veto Nothing Compares 2 U, jota vihaan kappaleena niin syvästi, että jäävään itseni kommentoimasta sitä millään tavoin.

Olen harmissani siitä, että Manboy on luisunut autopilot rockin tielle. Yhtyeen neljä edellistä albumia ovat nimittäin olleet hyviä, paikoin jopa erinomaisia. Esimerkiksi kolmoslevyllä Majestic yhtye pystyi luomaan parhaimmillaan hyytävän tunnelman ja vielä edellisellä albumilla Deus Protector Noster soitti intohimoinen kolmikko. Something Wonderfulia voisi puolestaan kuvailla Levottomat-elokuvan hengessä: "Kun mikään ei tunnu miltään..."

Pidän Manboysta, mutta en juurikaan tästä levystä. Toivottavasti yhtye löytää tiensä vielä autopilot rockin uumenista kekseliäämmän, kieromman ja koskettavamman musiikin pariin.