Absoluuttinen Nollapiste: Demo 3

Diu Dau Records

1990-luvun puolivälissä Absoluuttinen Nollapiste oli hyvin erilainen yhtye kuin nykyään. Neulainen Jerkunen (1994) ja Muovi antaa periksi (1995) edustavat pääpiirteittäin kevyttä, järjetöntä ja helmeilevän kitaran ohjastamaa progepoppia, jonka ikimuistoisuuden sinetöi Tommi Liimatan omissa ulottuvuuksissa liikkuvalle havainnoinnille pohjaava lyriikka. Uusimmat Iiris (2007) ja Musta hiekka (2009) taas soivat isommin, tummemmin, kertovammin ja huolellisemmin. 20-vuotisjuhliaan viettävä Nollapiste tarjoaa ystävilleen ainutlaatuisen mahdollisuuden kuulla mitä syntyy kun yhtyeen nykytila ja vielä mainittuja varhaisia levytyksiä varhaisemmat tuotokset kohtaavat. Riemastuttavassa kasettiformaatissa julkaistava Demo 3 koostuu alun perin 1991 ja 1992 syntyneistä kappaleista, jotka bändi on hiljattain äänittänyt uudelleen alkuperäisessä kvartettikokoonpanossaan.

Jälki on paikoin irvokasta. Bändin totaalisen saumaton yhteensoitto, soundillinen sileys ja etenkin Liimatan viime vuosina laulumaisemmaksi pehmennyt ilmaisu eivät useinkaan tee kunniaa hämärän varhaiskypsille progeiskelmille. Esimerkiksi Joni palaa karrelle -tykityksestä tulee mieleen aikuinen ja oppinut Nollapiste parodioimassa koululaista Nollapistettä. Bändihän soitti jo esihistoriassaan tarkasti, mutta silti osa alkuaikojen materiaalin viehätyksestä perustuu tietylle hauraudelle ja ohuelle kudokselle. Tätä tunnelmaa Demo 3 onnistu parhaimmillaankin vain jäljittelemään. Silti yhtyettä on kiiteltävä sekä julkaisumallin poikkeuksellisuudesta että juurien kaivelun rohkeudesta. Hankalasti tulkittavien viittä vaille lapsinerouksien lisäksi mukana on kosolti ratkaisuja, jotka olisi voinut suoraan jättää rippikouluikäisen muistikirjaan tai henkilökohtaisille kotidemoille. Nämä miehet ovat ilmeisesti sinut historiansa kanssa.

Menneisyydenhallinnan ja kypsymisen problematiikan lomasta puskevat kuitenkin itse biisit, joita Liimatta on tuolloinkin osannut kirjoittaa. Beach Street Treats Bitch Badly ja Enenerna ovat mitä mahtavinta ja kuplivinta kevytpsykedeliaa. Warszawa Kashmir miellyttää turhasta kazoojuice-pelleilystä huolimatta tyylipuhtaalla iskelmällään, kun taas yhtyeen ihka ensimmäinen kappale Mutta toivoa on vetää pisteet kotiin tiukalla agenttirockilla ja koskettavalla loppunostatuksella. Haparanda taas sopisi tunnelmansa puolesta vuoden 1999 Suljettu-klassikolle. Näiden laatusävelmien pätevät päivitykset antavat painavia perusteita Demo 3:n olemassaololle. Ja sitä paitsi: long live compact cassette!