KYPCK: Nizhe

Yellow House

Kaikki alkaa jostain syvältä aaltojen alta, meren kohinan vaimentuessa ja äänettömän kuoleman lähestyessä mutaisen pohjan muodossa. Kurskin toinen albumi on käynnistynyt.

Venäjänkielinen ja kovasti doomin katkuinen metalli möyrii nimen mukaisesti entistä syvemmissä vesissä, muutosten ollessa debyyttialbumi Chernoon verrattuna hienoisia, mutta sitäkin selkeämpiä. Siinä missä esikoisen äänimaailma oli raskas, tyly, kylmä ja paikoin jopa luotaantyöntävän kolkko antaa Nizhe meille ihmispoloille sentään jotain toivoa. Kappaleiden massiiviset rakenteet on selkeästi työstetty saman terästehtaan palkeista, mutta mukaan on nyt päässyt pikkiriikkinen ripaus inhimillistä lämpöä – mikä tekee kokonaisuudesta entistäkin raskaamman.

Vokalisti E. Seppänen on tutkinut Venäjän runsasta historiaa ja löytänyt sieltä joukon värikkäitä tarinoita, joissa koettelemukset ja vaivat punoutuvat elämän suureen kankaaseen pääosin punaisella värillä. Kuinkas muutenkaan. Intro ja yhdeksän kappaletta on juuri sopiva annos Kurskin massiivista vyörytystä, tätä mittavampi annos kun saattaisi jo uuvuttaa. Kohokohdiksi nousevat melodialtaan härskin tarttuva The Alley of Stalin, sekä päälle yhdeksän minuuttinen Stranger, joka on armoton kuin Kurskin taistelu konsanaan. Albumin sulkee edesmenneelle Miika Tenkulalle omistettu Death Waltz, jota parempaa päätöstä kiekolle ei voisi suoda.

Kursk ei ole ainoastaan palannut, vaan yhtye on parantanut työtään jokaisella mahdollisella osa-alueella. Chernon ollessa vielä pienoinen kokeilu ja ensimmäinen luotaus tuntemattomilla vesillä, asettuu Nizhe kuin luonnostaan paikalleen.