KSM: Depletion Zone

Omakustanne

KSM on yhtä kuin Niko Laasonen, Sibelius-Akatemiassa musiikkiteknologiaa opiskeleva nuori mies, jonka debyyttialbumi Depletion Zone osoittautui pienoiseksi yllätykseksi. Usein tällaiset yhden miehen projektit ovat olohuoneessa äänitettyjä demoja, joissa soundit ja sävellykset jättävät toivomisen varaa – yhtenäisestä visiosta nyt puhumattakaan. Näin ei ole asioiden laita kuitenkaan KSM:n tapauksessa.

Yhdentoista raidan mittainen levy yhdistää elektronisesti tuotetut äänet ja perinteiset soittimet saumattomasti toisiinsa, hiukan samassa hengessä kuin 00-luvun Mike Oldfield. Albumi on käytännöllisesti katsoen instrumentaali alusta loppuun, sillä harvat vokaalit ovat ainoastaan soitinten kaltaisia ääniä ilman sen kummempia lyriikoita. Kitara ja koskettimet korvaavatkin useissa kohdin laulun, onnistuen vaativassa työssään pääosin erinomaisesti. Voimakkaan rytmikäs pohja välttää suoran ja tylsistyttävän perusjumputuksen varioiden pienillä palasilla sekä painopisteiden vaihdoksilla. Näin kappaleet ja koko levy saa vahvasti eteenpäin polveilevan tunnelman, joka virtaa etenkin albumin ensimmäisellä puoliskolla vahvana.

Depletion Zone on vahvojen raitojen joukko, jolta jää kaipaamaan vain tiettyä ydinlankaa, sitä ideaa ja teemaa joka olisi seurannut halki kiekon. Sävellyksissä on vahvaa elokuvamaisuutta, ja musiikki soveltuisikin ongelmitta varmasti kuvan seuraksi. Niin voimakkaita kuvavirtoja se aiheuttaa jo pelkästään kuultuna.