Kerho: Sähköinen sukupolvi

Rockerho Records

Punkahtavaa suomipoprockia veivaava Kerho ei halua synkistellä. Kolmannen pitkäsoittonsa julkaisseen bändin maailmassa ollaan positiivisesti energisiä ja taistellaan kaiken maailman ankeuttajia vastaan. Sähköiseen sukupolveen kuuluvat ovat suorastaan allergisia huonoille fiiliksille – kuten kappaleessa Mä en tahdo tietää – pyrkien samalla pitämään yllä punkin kapinahenkeä – kuten kappaleessa Yhteiskunta haisee. Sähköisen sukupolven ilolapset tuntuvat myös tietävän kuinka sähköä kontrolloidaan ja kuinka sen avulla tuotetaan kesysti sileää kitarasoundia.

Kerhon ohjelmallinen irrottelu kompastuu omaan ristiriitaisuuteensa. Punkin, pakkomielteisen myönteisyyden, suomipoppailun ja kulmattoman soundipolitiikan yhdistämisellä ei ainakaan tällä erää saada aikaan vallankumousta. Riuskojen ja nyökkäilemään saavien hetkien (esimerkiksi Reunalle ja On avoin) vastapainoksi yhtye tarjoilee B-luokan Irinalta kuulostavia keskitempoiluja, joista albumin avaava Stella & Johnny lienee pahin. Laulaja-kitaristi Pauliina on parhaillaan huutaessaan ja herkistellessään, mutta näiden väliin mahtuu liian dominoiva puolittaisen kailotuksen vaihde. Kappaleessa Viilee vieraileva Tumppi Varonen hoitaa pestinsä vastaavanlaiseen kireästi hölkkäävään tyyliin.

Ongelmat tiivistyvät jo mainitun Yhteiskunta haisee -kappaleen rennosti rullaavaan kertosäkeistöön, jossa Pauliina laulaa: Mä mietin miksi yhteiskunta haisee taas niin pahalle, ja bändin poikien kuoro vastaa iloisesti: Pahalle. Hilpeän sovinnainen toteutus vesittää taustalla lymyävää uhmaa pahemman kerran. Kerhon meininki tuskin kokonaisuudessaankaan vetoaa valtakunnan punkkareihin, mutta myös Maija Vilkkumaata arvostavat voivat tästedeskin kuunnella Maija Vilkkumaata. Sähköinen sukupolvi on säyseästi sähäkkä albumi, josta puuttuvat niin punkin kuin suomipopin ja -rockinkin iskevimmät piirteet.