• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Kanye West: My Beautiful Dark Twisted Fantasy

Def Jam

Tätä kirjoittaessa hiphop-artisti/tuottaja Kanye Westin uuden albumin My Beautiful Dark Twisted Fantasyn ilmestymisestä on kulunut reilu kuukausi. Näin myöhään levyä arvioidessa on mahdotonta olla kiinnittämättä huomiota sen saamaan vastaanottoon. Aivan heti ei tule mieleen toista levyä, joka olisi myynyt avausviikolla Yhdysvalloissa puoli miljoonaa kappaletta, ja joka olisi samalla heti nostettu useissa eri julkaisuissa moderniksi viiden tähden klassikoksi. Westille suo mielellään sekä maksavan yleisön sekä kriitikoiden suosion, sillä My Beautiful Dark Twisted Fantasy on miehen hienon uran ehdoton taiteellinen kohokohta.

Uransa alkuaikoina muun muassa Jay-Z:lle hittejä tuottaneen Kanye Westin ensimmäiset levyt lupailivat jo paljon. College Dropout (2004) ja Late Registration (2005) esittelivät tuottajan, joka yhdisteli tavaramerkkimäisiä nopeutettuja soul-sampleja mielikuvitukselliseen sovituksiin ja orkestrointeihin sekä räppärin, joka tuntui olevan sekä älykkäämpi että rehellisempi kuin kollegansa. Vuoden 2007 Graduation sisälsi erinomaisia hetkiä, mutta tuntuu jälkeenpäin hieman liian suoraviivaiselta ja pinnalliselta. 808s & Heartbreak (2008) oli sen sijaan Westin autotune-kokeilu. Vaikka West onnistui parhaimmillaan tekemään vocoderista taidetta, tuli albumia kuunnellessa hip hopia ikävä. Tähän kaipuuseen MBDTF tarjoaa erinomaista lievitystä.

Vuoden 2011 alussa Kanye West on parhaimmillaan valovuosia kilpailijoidensa edellä. Se kuuluu Dark Twisted Fantasylla kaikkialla: mielikuvituksellisissa sampleissa, egoistisuutta ja itseinhoa yhdistelevissä lyriikoissa, progressiivisissa kappalerakenteissa sekä monipuolisissa biiteissä. Vaikka kappaleet ovat todella tarttuvia, löytyy kaikkialta levyn nimen mukaisesti pientä synkkyyttä ja vinksahtaneisuutta, oli kyse sitten King Crimson-samplesta, pornoaddiktin tunnustuksilta kuulostavista lyriikoista tai So Appaledin piinaavasta tunnelmasta. Myös kauneus on läsnä, sillä albumin keskipisteenä hohtava 9-minuuttinen raastava ripittäytyminen Runaway saattaa olla kaikkien aikojen koskettavin hiphop-kappale.

Vaikka MBDTF:n kivijalkana on hiphop, kurkottelee West albumilla niin moneen suuntaan, että genrerajat ja muut säännöt rikkoutuvat rymisten. Jousisovitukset, kitarasamplet, heimovokaalit ja elektronisen musiikin eri alalajit sekoittuvat toisiinsa saumattomasti ja pettämättömällä tyylitajulla. Hyvä esimerkki Westin ennakkoluulottomuudesta on Bon Iverin Justin Vernonille annettu merkittävä rooli albumilla. Useiden taustalauluvelvollisuuksien lisäksi Bon Iverin Woods-kappaleesta samplattu laulu muodostaa hienon Lost in the Worldin selkärangan.

Vaikka Kanye West tuntuu olevan tuottajana jonkinlainen yli-ihminen, kuuluu levyllä usein haavoittuvaisen, heikkouksistaan tietoisen miehen rehellinen ääni. Juuri tämä avoimuus on lopulta se asia, joka erottaa Westin useimmista räppärikollegoistaan. Tämä inhimillisyys on yksi syy siihen, että MBDTF tuntuu niin poikkeukselliselta albumilta, mutta enimmäkseen albumin kiehtovuutta ei osaa selittää. Tusinan kuuntelukerrankin jälkeen levyssä on jotain mystistä ja selittämätöntä. Osasyynä tähän lienee albumin julkaisun alla ilmestynyt puolituntinen lyhytelokuva Runaway, jonka upea visuaalinen ilme ja hämmentävä tarina kummittelevat päässä kerta toisensa jälkeen albumia kuunnellessa. Vaikka 13 kappaleen joukkoon mahtuu myös pari hetkellistä notkahdusta, kuten hieman puuduttava Monster ja Black Sabbathin Iron Mania tympeästi kierrättävä Hell of a Life, tuntuu ainakin tällä hetkellä siltä, että kriitikot ympäri maailman ovat olleet oikeassa. Kanye West on tehnyt teon, jonka luulin olevan silkka mahdottomuus: hiphop-levyn, joka on ennen kaikkea yhtenäinen kokonaisuus.

Kommenttien keskiarvo:

jani_e kommentoi 24.06.2011:

Pisteet:

Vähän jälkijunassa olen tähän päässyt kunnolla tutustumaan, mutta olen silti hyvin myyty. Allekirjoitan täysin Tommin sanat, olen jopa yllättynyt kuinka lempeältä, pehmeältä, inhimilliseltä tämä tuntuu. Kyllä tähän on ollut hyvä 2010 päättää, on yksi vuoden kovimpia levyjä, genreistä riippumatta.