Archimage: In Majestic Silence

Danger Marked Agenda

Kotimainen blackmetal-debytantti Archimage luottaa esikoislevyllään konstailemattoman ja kiivaan triosoitannan voimaan. Rumpali on nopea kuin piru, vokalisti kärisee genrelle tyypilliseen tapaan ja pienet soitannolliset yksityiskohdat ovat vähissä. Tekstiosasto sisältää suoraa tavaraa kuolemasta ja itsetuhoisuudesta.

Päähuomion albumilla varastaa sen heikko studiototeutus. Joko levylle on haettu ysärihenkistä ug-fiilistä tai sitten rahat vain ovat olleet vähissä - lopputulos on joka tapauksessa melkoista sotkua kitaran, basson ja rumpujen vyöryessä päälle yhtenä epäselvänä massana. Riffikuluista on monin paikoin oikeasti hankala saada mitään selvää. Myös levyn biisit ovat kovin usein samalla tapaa pelkkää loppumatonta riffijatkumoa vailla yksityiskohtia ja selkeyttä. Erilaisia, mitäänsanomattomia osia tuntuu olevan liikaa, eikä biisejä kuunnellessa tiedä, mihin pitäisi yrittää tarttua.

Mikään toivoton tapaus Archimage ei kuitenkaan ole. Klassisten rockkaavojen käytön sijasta bändi pyrkii selvästi tekemään omannäköisiä biisejä ja vaikka biisit kaatuvatkin loppupeleissä olemaan keskenään hyvin homogeenistä kaahausta, on levylle sentään yritetty vääntää niin akustisvetoista instrumentaalia (The Hermit) kuin hieman polveilevampaakin bläkkistelyä (Suffer the Aeon). Thoughts on Deathbed ja Drown in Pitch Black Darkness puolestaan osoittavat, että parhaimmillaan kokoonpano pystyy kyllä säveltämään varsin kelvollisia riffejä ja melodioita.

Pitkäsoiton äänittämisen sijaan demo olisi kuitenkin ollut vielä tässä vaiheessa parempi ratkaisu. Sopiva sävellystapa kun tuntuu olevan vielä aika lailla hakusessa, eikä tämän tasoista kellariäänitystä ole kyllä kerta kaikkiaan mitään järkeä laittaa jakoon albumimuodossa. Äänityksen sotkuisuus syö jo valmiiksi kehnoilta biiseiltä loputkin eväät.