Nick Noltes: Repenting Blues (EP)

Avenger

Repenting Blues, kokemäkeläisen Nick Noltesin ensimmäinen julkaisu, on pakattu flanellipaidan ruutukuosilla koristeltuun pahvikuoreen. Myös yhtyeen kotisivuilta löytyy liuta kuvia, joissa bändi on uskollisesti pukeutunut tähän, milloin minkäkin musiikityylin ja alakulttuurin omimaan kuosiin. Vaikka Nick Noltes ei suoranaisesti ole liitettävissä mihinkään flanelligenreen, on sen ilmaisussa paljon suoria kulmia ja pehmeyttä. Ei kuitenkaan mitään nössöilyä, vaan alusta loppuun tiukkaa ja luotettavan tehokasta vaihtoehtorockia – aivan kuin kyseessä olisi joku Funin ja Disco Ensemblen välistä herännyt action rock-pumppu...

Jo alkuvuodesta 2010 ilmestynyt Repenting Blues on vahva näyte tätä nykyä kuusimiehiseltä ja pitkäsoiton kanssa paiskivalta Nick Noltesilta. Yhtye lähtee musiikillisesti perinteisemmästä, suoraviivaisesta rockista, mutta tekee sen varsin veikeällä tavalla. End of The Road länkyttää bassoa kuin David Wm. Sims, ennen kuin se ryntää suin päin jonkun modernimman oloisen core-kikkailun kautta kamppailevaan, hösselinöyhtäiseen loppuhuuteluun, raskasta paikallaantarpomista unohtamatta. Prince of Tides taas on sekä hardcorea että ketjulompakko-garagea ja 48 Hours enemmän tai vähemmän yhdistelmä kahden ensimmäisen biisin tyyleistä, höystettynä kunnon polku-urkusoololla.

EP:n biiseillä kuulee myös metallista ja stonerhenkistä viivytyssoittelua, mutta monipuoliselta tuntuvasta annistaan huolimatta Repenting Blues on virtaviivaiseksi taivutettu kokonaisuus. Erityisesti mieleen jää vokalisti Lepi, jonka vähän taustalle jätetty laulu kuvaa hyvin tätä päällekäyvää, mutta silti rauhanomaista julkaisua. Mielenkiintoista nähdä millainen Nick Noltes on albumimitassa, Repenting Blues kun tuntuu jämptiltä paketilta, josta ei mitään pois ottaisi, mutta johon ei mitään lisäisikään.