Astro Can Caravan: Planet Caravan

Ricky-Tick

Arvaa kuinka monta soittajaa on Astro Can Caravanin uudella levyll�? Orkesterissa on ennenkin roudattu instrumentteja enemm�n kuin muutamalla kamelilla mutta nyt alkaa kyll� olla jo todellinen saattue liikkeell�. Savolaissyntyinen instrumentaalirytmikollektiivi yhdisteli aiemmin soitossaan abstraktia jazzia psykedeeliseen autotallirockiin, slaavilaiseen melankoliaan ja id�n mystiikkaan. Ilme oli ja on edelleen mystinen ja h�rh�, kilkutteleva mutta hypnoottinen, jatsisti jumittava mutta h�lkk��v�. Tuon autotallirockin tiputtaisin ehk� vahviten marginaaliin, enemm�n t�ss� nykyisess� ilmeess� liimataan vapaata jaskaa johonkin heimoaikaiseen primitiivipsykedeliaan eli luonnonbluesiin ja avaruustrippailuun. Nykyisell� kaikesta avaruush�rh�ilyst��n huolimatta aika maanl�heisell� psykedelialla kolkutteleva jazzailu tippuu aika luontevasti Ricky-Tickin tarjontaan.

Kynnyskysymys lienee kuinka hurmaavaa ja koukukasta suhailu lopulta on? Taitoahan yhtyeest� l�ytyy, lajin jos toisenkin nimimiehi� vilkkuu tekij�listassa. Ja n�kemyst�. Avausraita Meru ponnistaa sen verran juurevalla hypnoosivaaniskelulla ett� starttaus tapahtuu iskev�sti. Tosin sellaisella junnaavalla groovella ja enemm�n �isell� huminalla kuin p�iv�sajan paahteella. Piinaavuutta paketissa kyll� on, muttei ahdistavasti. Mozzarella Legs tarjoilee hassun nimens� ohella rytmikk��mp�� ja reippaampaa torvi ynn� muuta tiluttelua, josta tulee hiukan mieleen Aavikko mutta soitettuna t�ysin oikeilla soittimilla. Semmoista konsolielektroestetiikkaa kilkuttelussa on vaikkei konsoleita k�ytet�k��n. Moonrabbit taas rauhoittuu iltap�iv�torkuille turhia h�tkym�tt�. Sama raukean vino k��rmeenlumous l�ytyy silti niin kipakammasta laukasta kuin uneliaasta svengist�.

Jazzpiano-kompasteleva Athatoolagooloo kiihdytt�� vauhtia oivasti kilkatellen puhaltimien kaarrellessa vapaasti, marssiujeltava The Ghost Of The Grotto yltyy hallittuun pirullisuuteen. Samanlainen vino tuuttaus leimaa my�s lyhytt� New Year�s Eve Waltzia, jonka valssaaminen olisi varmasti mielenkiintoista seurattavaa. Parhaimmillaan yhtye on unisesta aamuvenyttelyfantasiasta nousevalla Star-silla, jossa freejazz-ilmaisu hymyilee kiireett� ja sovitusten monipuolisuus saavuttaa orkestrallisen draamahuipennoksensa. Millaisen lyhytelokuvan biisin pohjalta voisikaan luoda� Vaikka Astrot liikkuvatkin enemm�n karavaanin kyydiss� kuin tanssilattialla, on vahvapuhaltimisessa orkesterissa paikoin paljon samaa kuin Alamaailman Vasaroissa - nimenomaan siin� seesteisimm�ss� p��ss� Vasaroiden tuotantoa.

Edellist� yli puolet lyhyempi Meteor Shower Gel poukkoilee pirte�n tuimasti s�r�kitaroineen(!) kaikkineen, samalla huohottavammalla linjalla jatkaa my�s avaruusgroovaava Taia. Jazzin kuulaasta tyylikkyydest� ei silti luovuta vaikka tahtikapula kompuroi, puhallin maalaa omia latujaan ja pirullinen groove potkii vaivihkaa persposkeen. P��t�sraita The Disappearence Of The Megafaunan autereisen ja kes�aamuisen venyttelyn j�lkeen bonusraitana soi viel� mukavan vinksahtanutta torvisoittokuntamarssia krapulaisesta tivolista. Taattua laatua.

Niin tosiaan, kaikkiaan 25 soittajaa siis l�ytyy krediiteist�. Virallinen rivimiehist� taitaa kuitenkin olla t�t� nyky� (vain) yhdeks�nhenkinen�