Kirahvi nimeltä Tuike: Lehtipeitteen suojelijat

Omakustanne

Tuike-kirahvi tuntuu olevan aluksi hukassa. Liekö se juuri siellä lehtipeitteen suojissa, sillä parilla ensimmäisellä etsintäkierroksella sekalaisesta maastosta erottuvat vain ne ennalta tutuimmat äänet; ilmeisimpiä vaikutteita, kuten suoraan Mewin draamakirjasta poimittuja nostatuksia ja Liekin kevyitä kitarakuvioita turkulainen progeyhtye ei edes yritä piilotella. Kaikki muu kuulostaa silti kaukaiselta.

Lehtipeitteen suojelijat ei ole sitä progea, joka leijailee suuria kaaria pitkin jonnekin parempaan todellisuuteen. Levy ja kappaleet eivät ole edes kestoltaan pitkiä, mutta biiseissä on niin monenlaisia sävyjä, rakenteita ja yksityiskohtia, ettei kaikkea voi millään omaksua kertapuraisulla. Kärsivällisyys kuitenkin kannattaa, ja lehtipeitteen alta paljastuu harkittua, hiottua ja maanläheistä elämää. Sieltä löytyy Lennon-kissoja, rakkaita koiria, pöllöjä ja tulikettuja, mutta kiitos tyylikkään toteutuksen, samanlaisia allergisia reaktioita ei synny kuin esimerkiksi Magenta Skycoden ”maailman ihanimmasta” kissavideosta.

Vaikutekirjo on hyvin laaja. Ei ole helppo sovittaa uskottavasti samalle albumille Askeleet rannalta -kappaleen hitikkyyttä, Hurman humppapoljentoa, Kaikki pienet koirat -kaunokin kolkon maalailevaa kitaraa ja naiiveja poppisrepäisyjä. Kirahvi nimeltä Tuike onnistuu tässä kiitettävän hyvin varmasti senkin takia, että yhtyeen kuulee olevan aivan tosissaan kaikkien näiden ääripäiden kanssa.

On levyllä useita rosojakin. Lennon ja Tulikettu kummatkin osoittavat, kuinka lähellä kappale voi olla sekä indiehittiä että Ari Peltosen Paskalistaa. Helpoiten lähestyttävimpiä ovat kaksi komeaa instrumentaalia, eikä voi kieltää etteikö niiden aikana tee hyvää hengähtää hetkeksi Visa Kurjen alkuaikojen Janne Kuuselaa tai Tommi Liimattaa muistuttavasta laulutyylistä.

Lopulta kokonaisuus tuntuu siltä, ettei mikään osa ole perusteeton. Raikkautensa puolesta sitä voi hyvin verrata Liekin esikoislevyyn. Ei albumi sovi silti samalla lailla kesäyön romanttisuudesta herkistyvän nuorison soundtrackiksi, vaan tätä tulee todennäköisesti kuunneltua useammin yksin. Joskus onkin hauska pitää hieman kummallisempia salaisuuksia vain itsellään.