Laura Moisio: Hyvä päivä (EP)

Omakustanne

Pikkukeikkoja katsellessa ja omakustanteita kuunnellessa sitä päätyy usein hämmästelemään musakentän vääristyneisyyttä. Tampereenkin kuppiloita kiertelee iso liuta nuoria artisteja, joista monilla olisi hiukan enemmän sanottavaa kuin kaiken maailman samuhabereilla ja suviteräsniskoilla. No, ainahan markkinataloutta ja kaupallisia levy-yhtiöitä on helppo soimata, mutta työtään ne rahanahneet haaskalinnutkin siellä Universalilla vain tekevät.

Laura Moisio lukeutuu edellä mainittuun, manselaisten vielä-tuntemattomien-mutta-pirun-lupaavien artistien kaartiin. Vähän päälle parikymppisen laulaja-lauluntekijän uunituore Hyvä päivä -EP sisältää kuusi kappaletta herkkää ja vilpitöntä suomenkielistä popmusiikkia. Keskiössä on Moision vivahteikas ja laaja-alainen ääni, jota tukee vähäeleinen akustispainotteinen soitanta. Laura vie, ja mainio bändi seuraa eloisan grooven kera. Erityisen viehättävältä soundaa Perttu Tuomaalan soittama haitari. Se ei vie assosiaatioita iskelmällisempään suuntaan, vaikka niin voisi kuvitella, vaan lisää kokonaisuuteen ennemminkin henkäyksen Amélie -leffan kaltaista pariisilaistunnelmaa.

Biisimateriaali on perusilmeeltään duuripainotteista ja toiveikasta poppista, vaikka lyriikoiden puolella äidytäänkin toisinaan melko melankolisiksi. Leveimmän virneen naamalle synnytti levyn aloittava nimikkokappale, jossa Jenni Vartiaisen Seili-biisiä muistuttava pianokuvio yhdistyy nerokkaalla tavalla ironmaiden-koppoti-koppoti -bassoriffiin. Myös railakas Revi Mut on yksi EP:n piristysruiskeista, oivallisine kiteytyksineen vapaudenkaipuun ja arjen realiteettien välisistä ristiriidoista: ”lennot maksaa / enkä puhu saksaa”.

Hyvän päivän sävellykset eivät ole se ensiarvoinen lähtökohta, vaan musiikillisilla elementeillä luodaan tietynlainen pohjaväri arkirealistisille sanoituksille. Lyriikkapainotteisuus kantaa, vaikka kertosäkeisiin olisin toivonut vielä astetta kipakampia koukkuja. Ylipäätään Moision lyriikoista voi löytää niin vaikutteita Samuli Putron ja Eppu Normaalin tuotannoista kuin runotyttömäisempiäkin ulottuvuuksia. Resepti on pääosin tekijänsä näköinen, joskin sen luulisi maittavan ainakin Anna Puun, Jipun ja Yonan faneille. Tässä Laura Moision merkittävin haaste ehkä piileekin – miten erottua joukosta, kun maamme musiikkikenttä suorastaan tulvii kyvykkäitä naispoppareita?