Julkaistu: 14.12.2010
Arvostelija: Jani Ekblom
Omakustanne
Helsinkiläisen Rustin kolmas albumi vaikuttaa kollegoiden kuvailujen perusteella jatkavan suunnilleen samoilla vesillä kuin aiemmat levynsä. Pidemmän linjan rockarit paahtavat suoraviivaisesti maustaen soppaansa elementein, joka vie ajatukset sekä metalliin että grungeen tai ylipäätään 90-luvun altsurockiin. Yhtye tuntuu liikkuvan jonkun Alice In Chainsin ja hengenheimolaistensa viitoittamalla tiellä, ja hyvin se näin Rust-ensikertalaisen korvissa toimii.
Heti alkuun on syytä mainita voimakasääninen laulaja Mikko Herranen, ennen kaikkea tietysti komean vokalisointinsa ansiosta. Tässä jos missä on vakuuttava, useampaan tyyliin taipuva suomalainen rocklaulaja, jolla vielä on suomalaista keskivertoa hieman persoonallisempi ääni, ja suomalaista keskivertoa jonkin verran parempi englannin ääntämys. Siksi ihmetyttääkin ekalla biisillä kuultava vocoderin käyttö – siihen kun ei ole tarvetta Herrasen laulun kohdalla, eikä sen käytössä muutenkaan ole ollut tolkkua sitten Neil Youngin ylittämättömän Trans-kauden 1980-luvun alkupuolella.
Toinen syy laulun esiinnostoon on sen etusijaisuus miksauksessa, ymmärrettävästi toki. Paikoin olisi ehkä kuitenkin vastavuoroisesti kaivannut perkussioiden puolelle enemmän potkua. Äänikuva on kuitenkin eläväinen, kun tuhdit toimintajaksot saavat rinnalleen kepeämpää siloittelua. Dark Deep Times ei kuitenkaan ole mikään kevyttuote, koska toimivilla riffeillä luodaan vahvoja biisejä, joissa liikutellaan joko suuria äänimassoja tai tunnetiloja; raskaasti tymähtelevä ja synkeähkö yleisfiilis hengittää.
Kohtalaisesta vaihtelevuudestaan huolimatta levyn ongelmaksi muodostuu sen suurin vahvuus: tasaisuus. Luvut lasissa kulkevat ja jalat alta vetävät biisit seuraavat toisiaan, ja vaikka välillä otetaan happea tai käytetään vauhdin sijasta voimaa, tuntuu yksitoista biisiä sisältävä lätty loppuaan kohden menettävän tehojaan – etenkin hieman pidempien, viiden minuutin kauemmalle puolelle venyvien biisien tapauksessa. Dark Deep Times on siis vahva, mutta turhan tasapaksu levy, jonka parhaat hetket löytyvät sen alkupuolelta: Relicin hitaassa, Guardianin seattlelaisessa ja Against Realityn metallisessa alternativerockissa.
Helsinkiläinen metallipitoista, kitaravetoista altenative-rockia pienin grunge- ja metalli-vaikuttein soittava yhtye. Rust perustettiin vuonna 2001 ja kesällä 2003 yhtye julkaisi "Black"-EP:n, jolta löytyivät jo ensimmäiset pikkuhitit.
Keväällä 2004 bändi herätti huomiota versioimalla Duran Duranin vanhan Ordinary World -hitin. Loppukesästä 2004 ilmestynyt debyyttipitkäsoitto Softly kasvatti entisestään bändin kuulijakuntaa, kiitos menestyneiden singlelohkaisujen. Samalla albumi keräsi yhteen pikkujulkaisujen helmiä, korostaen Rustin melodisempaa puolta.
Kaksi vuotta myöhemmin julkaistu kakkosalbumi Songs of Suffocation muokkasi vuorostaan bändin soundia huomattavasti synkempään ja raskaampaan suuntaan. Melodisuus on edelleen etusijalla yhtyeen soundissa, mutta grunge-vaikutteet ovat nousseet nyt aiempaa suurempaan asemaan.
Linkki: www.rust-band.com
(Päivitetty 13.12.2010)
