Kinetik Control: Only Truth Remains

Toyboyz

Only Truth Remains on vaisu levy. Olin syyttää omaa flunssaisuuttani, mutta jatkokokeet albumin parissa eivät saaneet musiikkia kuulostamaan yhtään paremmalta. Tai oikeastaan hyvä ja huono ovat epäkelpoja käsitteitä Kinetik Controlin uutukaisen suhteen – se kun ei oikeastaan ole kumpaakaan. Sen sijaan se on mainio esimerkki sellaisesta keskitien peruslevystä, joita tänäkin vuonna on julkaistu maailmalla satoja ja tuhansia kappaleita.

Oululaislähtöinen, mutta pääkaupunkilaistunut Kinetik Control kertoo saatteessaan, kuinka se elektronissävytteisen esikoislevynsä Lack Of Divine Inspirationin jälkeen tajusi, minkälaisen musiikin soittamisesta se eniten pitää. Tämän seurauksena uutukaiselta on turha etsiä koskettimia sähköisempää, tai sen puoleen sähköisempää kosketustakaan. Vauhtia ja vaaralliseksi ajateltuja tilanteita sen sijaan riittää. Parasta Only Truth Remainsilla onkin sen vauhdikkuus, jota ei aina huomaa temposta vaan eri asuihin puetun musiikin soljuvasta kulusta kolmen vartin läpi. Mukaansatempaavat melodiat, kiihkeä syke ja hyvätunnelmainen, metalliväreillä sävytetty poprock saavat ajan suorastaan lentämään. Haittapuolena voisi toki pitää sitä, että Kinetik Controlin sileäksi kiillotetusta materiaalista ei jää mieleen juuri mitään.

Levyn yleiskuvassa on toki mielenkiintoisia säröjä: esimerkiksi Michael Monroen huuliharppu muutenkin levyn annista raskaudellaan poikkeavalla Falling Star Of Orionilla tai saman miehen saksofoni Chinese Medicinillä (muuten tämän suomalaisen rockin kuninkaaksi saatteessa hehkutetun solistin ääni ei levyllä kuulu, vaikka miestä tuotantoavusta kiitellään), on hauskaa kuunneltavaa. Kokonaisuus on kuitenkin yllätyksettömän puhdas, ja hyvin se tietysti yhtyeen pirtaan sopii. Sauli Vuotin englanninääntämys on vähän suomalaista, mutta sekään ei onnistu pilaamaan kokonaisuutta.

Only Truth Remains on kaikin puolin kelvollinen levy, jonka ainoa ongelma on sen melkein täydellinen ominaisuudettomuus. Biisit kuulostavat erilaisista muoteistaan huolimatta hyvin samalta, eikä mikään nouse etualalle häiritsemään. Melodiat ovat tarttuvia, mutta yhtäkään killerisävellystä tai -kertsiä levylle ei ole eksynyt. Soundit ovat siloiteltuja eivätkä todennäköisesti voi ärsyttää yhtään ketään. Ainoa edes vähän tunteita herättävä seikka on se, että arviokappaleeni kansilehdestä on leikattu irti juuri se nurkka, josta selviäisi kuka tekee mitä. Ehkä se on vain loogista, näin vähän mitään viisareita väräyttelevän levyn täytyy olla koneiden tekemä.