Kings Of Leon: Come Around Sundown

RCA

Viidennellä levyllään Kings Of Leon seilaa kaupallisten paineiden ja taiteellisen itsenäisyyden ristiaallokossa. Toisaalla päälle vyöryy suuren yleisön hitinnälkä, toisaalla vastaan pyristelee halu ylläpitää itsenäisten vaihtoehtorokkareiden identiteettiä. Kun Come Around Sundown lokakuussa ilmestyi, oli Sex On Firen jälkihiki päässyt hiljalleen kuivahtamaan, ja kansa janosi jo hittiputkelle jatkoa. Myös bändin arvostus huiteli huipussaan, eikä vähiten sen vuoksi, että Use Somebody kahmi Grammy-gaalassa ”vuoden rock-kappale” ja ”vuoden äänite” -tittelit.

Levyn alku lupailee vielä hyvää. Ensimmäiset kolme kappaletta ovat sekä levyn popeinta että kunnianhimoisinta antia. Tyylikäs, eeppisten kitaroiden johdolla etenevä avausbiisi The End kuljettaa kuulijan interpolmaisen tummuuden maisemiin. Nokkamies Caleb Followillin karhea ääni kannattelee hienosti tätä kahden soinnun bassokuvioon nojaavaa, minimalistisen kaunista kappaletta.

Kakkosraita Radioactive jatkaa siitä, mihin Only By The Nightilla jäätiin. Tämän ensimmäisen singlelohkaisun ilmava lento kohoaa selvästi muun materiaalin yläpuolelle. Se jopa sisältää levyn ainoan potentiaalisen yhteislaulukertosäkeen: ”It`s in the water / It`s where you came from.” Kolmantena tuleva Pyro taas soi samaan aikaan heleästi mutta voimakkaasti, ikään kuin Death Cab For Cutie ja Silent Alarmin aikainen Bloc Party yhdistäisivät voimansa.

Tästä eteenpäin kuuntelija joutuu suunnistamaan pitkälti ilman kompassia. Vaihtoehtorock muodostaa väljän kehikon, jonka yli ja ali hypitään, esimerkiksi Maryn teennäisen retroilun ja Back Down Southin valjun kantrikarkeloinnin muodossa. Levyn pyöriessä rönsyily vain yltyy, ja punainen lanka katkeaa lopullisesti.

Pitkä harha-askel otetaan myös laulun painotuksen suhteen. Pop-orientoituneemmalla edellislevyllä pääosaa näytteli ennen kaikkea terävä sävellyskynä, mutta Kings Of Leon vuosimallia 2010 on silkkaa Caleb Followill -showta. Pintaan miksattu vokalisointi yrittää kannatella koko massiivista albumikokonaisuutta hiukan liian kapeilla harteillaan. Vaikka Followill kyllä rouhaisee tehokkaimmillaan kuin nuori Eddie Vedder konsanaan, karisma ei ikävä kyllä riitä aivan loppuun asti.

Kaiken kaikkiaan Come Around Sundownilla tennesseeläisrokkarit tuntuvat vain eksyneen entistä enemmän. Sillisalaattimaisesta yleisvaikutelmasta huolimatta he kuitenkin taitavat yhä iskevän stadionrockin tekemisen. Ja eikös mahtikeikkaan riitä jo se, että bändin jokaiselta viideltä levyltä löytyy muutama festariväen villiinnyttäjä?