Disgrace: Hammer & Nails

Big Money

Disgrace haisee kilometrien päähän testosteronilta. Rockin perusarvoja miehekkäämmin kuin ehkä yksikään tämän valtakunnan äijärykmenteistä toteuttava turkulais-helsinkiläinen yhtye ei varmasti petä ystäviensä kuuden vuoden odotusta. Hammer & Nails, jo 80-luvulla perustetun pumpun kuudes pitkäsoitto, ottaa kuulijasta nimittäin helpon niskalenkin ja selättää alta aikayksikön alkukantaisella voimallaan.

Tai siltä tuntuu ainakin aluksi. Albumin käyntiin potkaiseva Code osoittautuu kuitenkin kuuntelussa turhan nopeasti sekä hyvässä että pahassa toimivaksi kuvaksi koko albumista. Raaka rokkiräksytys ja tässä yhtyeessä Il Cattivona leukojaan rouskuttava Jukka Taskinen muodostavat klassishenkisen, taputuksineen kaikkineen varustetun likaisen rocksiivun, joka rysähtää silmille niin kuin useimmat Disgracen sadoilla keikoilla tiukoiksi hioutuneet purkaukset. Sääli, ettei timmin ja rullaavan perussoiton lisäksi ole tarjolla kovinkaan värikkäästi nyansseja.

Tavallaan sitä ei tarvitakaan, koska ei Disgrace ole monipuolisuudessa rypevä uudistaja, vaan perusjuttujen vankkumaton kannattaja – arvattava, mutta silti tehokkuudessaan yllättävä. Toisaalta taas vain yhdeksänkin biisin mittainen Hammer & Nails ehtii aiheuttaa pieniä puutumisen tunteita. Etenkin pianolla varustetut biisit eivät iske tajuntaan juuri ollenkaan, mutta pääosin Hammer & Nails on tasokas ja energinen taidonnäyte näiltä rockveteraaneilta.

Disgrace hylkäsi pari ensimmäistä H & N -studiosessiota, koska halusi vielä keikkailemalla tiivistää biisejään. Useamman sadan keikan kokemuksella operoiva yhtye on kuitenkin myös uusimman levynsä jälkeen mielenkiintoisempi ja hitusen parempi lava- kuin levyakti. Osin siihen vaikuttaa tasainen materiaali, josta ei helposti nouse kohokohtia, osin hitaanlainen kypsyminen. Kyllä esimerkiksi Circus ja Ravishing Cold sisältävät kaikki keikkasuosikin ainekset.