Cee Lo Green: The Lady Killer

Elektra

Gnarls Barkleyn jättihitillä Crazy suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2006 noussut Cee Lo Green ei ole mikään noviisi musiikkialalla. Greenin CV:stä löytyy Gnarls Barkleyn kahden levyn lisäksi Atlanta-räppiä Goodie Mobin riveissä, vierailuja Outkastin levyillä sekä kaksi soulia, funkia ja eteläräppiä sekoitellutta soololevyä. Nyt jatkoa soolouralle tarjoaa albumi The Lady Killer.

Vähäisten myyntilukujen takia edellisestä levy-yhtiöstä karkoitettu Green on uutuudellaan sliipannut ilmaisuaan ja päätynyt klassisen melodisen soulin pariin. The Lady Killerin äänimaisema tasapainottelee Mark Ronsonin ja Salaam Remin popularisoiman, Amy Winehousen Back to Blackilta tutun modernin retroilun sekä Motown-henkisen, jousilla kuorrutetun balladiosaston välillä. Levy kuulostaa uskomattoman hyvältä, mutta sävellykset eivät paria poikkeusta lukuunottamatta yllä Holland-Dozier-Holland-tasolle.

Näistä poikkeuksista huomattavin on jo pieneksi hitiksi noussut Fuck You (tai sensuroitu versio Forget You), jonka menevän soulpoljennon sekä vihaa ja huumoria sekoittelevan sanoituksen yhdistelmä on kerrassaan nerokas. Vaikka Lily Allen teki vastaavan tempauksen jo pari vuotta sitten ja vaikka F-sanalla shokeeraaminen tuntuu hieman halvalta tempulta, ei kappaleen arvo laske näistä syistä. Päähän jumittuvan biisin kruunaavat C-osan hillitön bassottelu ja Cee Lon vaikeroiva tulkinta.

Myös ylväästi liitelevä I Want You sekä kiivaasti sykähtelevä Fool For You kestävät vertailun vanhoihin klassikoihin, eivätkä vähiten Greenin huikeiden vokaalisuoritusten ansiosta. Kaikkialla Greenkään ei kuitenkaan häikäise. Vaikka muutaman live-videon perusteella Greenin vakuuttavaa fyysistä olemusta isompaa on vain hänen ääretön karismansa, on sitä paikoin levyltä vaikea havaita. Massiivisesti pauhaavien jousisovitusten keskelle jäädessään Cee Lo Green on kuin kuka tahansa viihdeorkesterin solisti. Vaikka The Lady Killer ei sisällä varsinaisia huteja, on siitä vaikea innostua kolmea tähteä enempää.