All That Remains: ...For We Are Many

Razor & Tie / Prosthetic

Suuren metalliyleisön suosioon on viime vuosina päässyt yhdistelemällä sopivassa suhteessa metalcorea ja melodeathia. Heittämällä mukaan vielä muutaman puhtaasti lauletun hittihakuisen kertosäkeen, on menestys ollut taattu. Viidennen albuminsa julkaissut All That Remains alkaa olla näissä hommissa jo konkariosastoa , ja ...For We Are Manylta löytyykin vuorenvarma kattaus deathriffejä ja tarttuvia kertsejä. Puristit eivät pop-flirttailua hyvällä katso, mutta ainakin minulle yhdistelmä on ollut mieluinen. Ja hyvähän metallia on popularisoida, kun listasijoituksetkin vain nousevat kiekko kiekolta.

...For We Are Many starttaa pahuksen lupaavasti. Nimibiisi ja siihen johdatteleva intro lyövät riffilekalla päähän sen verran kovaa, että edes väliin ympätyt kliseiset huudatusosiot eivät pääse häiritsemään. Vyörytys tuntuu alkuun ihanan päällekäyvältä, sillä biisit seuraavat toisiaan ilman turhia hengähdystaukoja. Seuraavassa The Last Timessa lähdetään sille kevyemmälle linjalle, ja hittikertsi kyllä iskee, vaikka meneekin vähän liian lähelle Nickelbackilta. Pääriffi pelastaa tälläkin kertaa paljon.

Vähitellen sitä kuitenkin muistaa, kuinka perinteisistä palikoista All That Remains biisinsä lopulta rakentaa. Riffit, soolot ja breakdownit on napattu suoraan jokapojan metalcore-työkalupakista, eikä mitään uutta näkökulmaa edes yritetä tarjota. Innovaatioiden puutetta voisi aina paikata hoitamalla hommat maukkaammin kuin muut, mutta loppua kohden ...For We Are Many alkaa maistua melko tavanomaiselta hevirieskalta: pätevää, mutta ei tosissaan potkivaa.

Onneksi All That Remains ainakin soittaa tiukasti. Oli Herbertin soolot nostavat jo yksinään tylsemmät vedot Hold Onin ja Keepers of Fellow Manin yhdentekevää korkeammalle. Jos vain itse biisien taso kestäisi yhtä korkeana loppuun asti, olisi käsillä aivan ässä levy.