The Big Pink: Tapes

!K7

Kun The Big Pinkin viimevuotista esikoista A Brief History of Love suitsutettiin netin indiesivustoille, ei ollut kovin yllättävää, että yhtyeen suurikokoinen surina osoittautui melko sisällöttämäksi: pompöösi, massaansa perustunut äänisuhailu ei onnistunut peittämään sitä, ettei yhtyeellä ollut juuri mitään uutta tuotavaa 80- ja 90-luvun jälkeisen brittiläisen popin ja rockin perinteeseen. Tähän nähden ennakko-odotukset Tapesin suhteen eivät olleet kovin kummoiset, ja kun osoittautui ettei kyseessä ollut edes albumi vaan mixtape, saattoi jo melkein huokaista helpotuksesta.

The Big Pinkin Tapes on toinen osa !K7:n mixtape-sarjassa ja sen on koonnut bändin toinen osapuoli Milo Cordell. Ensimmäinen oli The Rapturen kasaama housen ja elektron välejä tutkaillut valikoima, ja tämän toisen yhtenä punalankana on "witch house" -niminen alagenre, jota on kutsuttu myös dragiksi tai haunted houseksi. Selitys nimille löytyy netistä, eikä niitä varmasti käytetä sen selkeämmin kuin mitään muitakaan alagenrejen sivupolkujen nimityksiä. Musiikillisesti liikutaan käsitteen lanseeranneiden mukaan aavemaisen, hidastempoisen elektropopin maailmoissa.

Jo tuollaisenaan määritelmä jättää paljon liikkumatilaa musiikille ja siitä todistaa mixtapekin, vaikkei kaikki saman sateenvarjon alle mahdukaan. Cordell on valinnut mukaan liudan tuoreita nimiä kuten GR†LL GR†LL, jonka hidastetussa tanssimusiikissa on rukouskutsun tuntua, ja oOoOO jonka välisoitonomaisesta Mumbaista puuttuu tarttumapinta. Mukana on myös vähän rutinoituneempia tekijöitä, kuten Gang Gang Dance, jolta on valittu mukaan viiden vuoden takainen, karmivan tehokas Ego War – ryhmä on toimittanut myös itseltään kuulostavan remixin The Big Pinkin Velvetistä – ja The xx, jonka Fantasy erottuu joukosta kirkkaansuloisella tunnelmallaan.

Mixtapet ovat mahdollisuus tekijälleen osoittaa, mitä kaikkea obskuuria loistokkuutta on tullut viime aikoina kuunneltua, ja toisaalta ne ovat myös mahdollisuus viihdyttämiseen – parhaissa yhdistyvät molemma puolet. Cordellin kasaama Tapes kallistuu turhan paljon ensimmäisen puoleen sisältämättä kuitenkaan liiaksi huippuhetkiä. Muutama uusi tuttavuus menee toki tsekkauslistalle, ja hyvin tuntuu Jokerin dupstep, Active Childin unelias ja draamallinen pop, nuoren Balam Acabin tummasyisen vainoava witch house, jj:n pikkunätti lentomusiikki ja Light Asylumin synapop mahtuvan samalle lätylle. Hallittu, muttei arvattava rakenne kertoo, ettei Cordell ensimmäistä kertaa mixtapea väännä. Mutta miksei tällaisia julkaista c-kasetilla?