Damien Jurado: Saint Bartlett

Secretly Canadian

Olen oppinut tuntemaan seattlelaisen laulaja-lauluntekijä Damien Juradon muusikkona, joka on vajaassa viidessätoista vuodessa tehnyt suht laajan, mutta turhan tasapaksun tuotannon. Miehen katalogia tutkiessa on vaikea löytää erityisen hienoja kokonaisuuksia, koska vähän turhan arvattavan, mutta kokolailla peruslaadukkaan, sydämellisen folkrockin seasta löytyviä helmiä on sijoittunut tasaisesti matkan varrelle. Tähänastisen tuotannon parhaaksi kokonaisuudeksi on osoittautunut folkkaavaa kakkoslevy Rehearsals for Departure, mutta toisaalta myös vuoden 2002 I Break Chairs on kestänyt kuuntelua.

Juradon kohdalla ongelmaksi on tainnut muodostua se, ettei hän aina tunnu tietävän mitä hän on – miehen urbaanin folkin ja folkrockin syke nojaa ennen kaikkea perinteisiin elementteihin, mutta yhtä vahvasti Juradon tekemisiä voi peilata tunnettuihin omantiensäkulkijoihin. Miehen kymmeneskin albumi tuntuu asettuvan jatkumoon enemmän kuin hyvin: Saint Bartlett on ensikuulemalta varmalaatuisen oloinen tusina tutulta tuntuvia lauluja.

Ensiarvio osoittautuu kuitenkin nopeasti heppoisaksi. Albumin biisimateriaali on tasaisen laadukasta, mutta Juradon kynä tuntuu samalla terävämmältä kuin aiemmin. Biisejä mielenkiintoisempaa on kuitenkin se harkittu kokonaisuus, joka niistä muodostuu. Pinnalla on perinteistä lauluntekijäkamaa, akustista kitarannäppäilymusiikkia, rautaisia slidekuljetteluja, kosketinsoittimien ja jousien satunnaisia esiintymisiä ja folkinjuurevaa, kaunista tulkintaa – Jurado kuulostaa ajoin haudantakaiselta Chris Martinilta, ajoin tuomitun viimeiseltä toiveelta.

Saint Bartlettin sydän on sen laulujen takana, sen vaivoin havaittavien hälyäänien seurassa; niiden, jotka aina ovat jossain, mutta harvoin merkityksellisiä. Esimerkiksi albumin kaunein raita Kansas City on kahta kanavaa päällekkäin soittavan radiolaitteen riipaiseva lopputulos: Juradon kaipaavan äänen takaa voi kuulla ikuisuuden ääniä. Myös muissa kohdin Jurado ja hänen kanssaan levyn tehnyt tuottaja Richard Swift ovat onnistuneet luomaan vaihtoehtoisen, sävellettyä materiaalia tukevan, mutta hädintuskin kuuluvan hätähuudon, joka naulitsee.

Saint Bartlettilla kuuluu Juradon suurin vaikuttaja Nick Drake, ja myös mm. Dylan, Young ja Cohen voisivat merkitä omansa. Albumi on toisaalta myös hieno näyttö seattlelaisen omasta osaamisesta: keskittymistä vaativa ja hiljentymiseen johtava kymmenes Damien Jurado -albumi kuuluu ilmeettömän miehen parhaisiin, koska sen tarinat eivät toista todellisuutta vaan luovat sitä.