Leonard Cohen: Songs from the Road

Columbia

Leonard Cohenin, 76, kiertuerenessanssista otetaan kaikki mahdollinen irti. Sekä tuplalevynä että dvd:nä julkaistua vuoden 2008 Lontoon keikkaa seuraa nyt pelkkänä albumina, cd-dvd-versiona ja blu-rayna julkaistu Songs from the Road. Nimensä mukaisesti siihen on koottu yksittäisiä esityksiä vuosien 2008 ja 2009 maailmankiertueelta. Otteita kuullaan Lontoon lisäksi muun muassa Israelin-, Skotlannin- ja Suomen-keikalta, sillä esitysten valintakriteerit ovat ensisijaisesti musiikillisia.

Tai korjataan hiukan: on valintatilanteessa varmaan vähän edellisen Lontoon-liven kappalelistoja vakoiltu. Nyt kuultavaan tusinaan mahtuu nimittäin vain neljä samaa laulua kuin 26 biisin edeltäjällään. Yllekirjoittaneelle kiikutettu karvalakkiversio ei valitettavasti sisällä visuaalista puolta lainkaan. Naama värjäytyy siis vain miedonvihreäksi, koska ruokottoman kalliin lipun takia väliin jääneen Helsingin-keikan The Partisanin fiilistely jää puhtaasti auditiivisen kokemuksen varaan.

Pelkkiin bitteihin verrattuna lisäarvoa löytyy kuitenkin roimasti. Levyn mukana tulee esimerkiksi veikeä ennustuskala. Amerikkalaisen The New Republic –aikakauslehden kirjallisuustoimittaja Leon Wieseltier runoilee lisäksi kansiteksteissä kiehtovasti vaeltamisen taiteesta ja siitä, miten meistä tulee matkailijoiden sijaan turisteja, jos ajattelemme tietä vain linjana paikkojen välillä eikä omana paikkanaan. Tosin Schubertin lainaaminen saa jo epäilemään, että Leonin oikea nimi on Mauri Antero.

Useilta keikoilta saksitun levyn äänitys on hämmentävästi Lontoon-liveä parempi. Bird on the Wire ui sydämiin, Chelsea Hotel vangitsee hetken ja Waiting for the Miracle määrittelee ajattomuuden. Famous Blue Raincoat tarjoaa magiaa mahan täydeltä ja (jostain syystä kaikkiin mahdollisiin teinisarjoihin ängetty) Hallelujah loikkaa jo metafysiikan puolelle. Tällaisten järkälemäisten tulkintojen rinnalla Heart with No Companionin kaltainen rallattelu kuulostaa lähinnä idols-tähtösen läpilaululta.

Jos 12 kappaleen matkaa yrittää kuvata tie-metaforan kautta, lähimmäs päästään, mikäli levyn nimeä kirjoitettaessa oikean käden sormet hyökkäävät näppäimistön kirjainten kimppuun piirun verran vasenta nopeammin; laulut muodostavat tien. Se on artistin tuntien mutkitteleva, ehkä vähän kuoppainen ja möykkyinenkin – mutta pirun päättäväinen. Välispiikkien puuttuminen vie harmittavasti terää live-keikan dramaturgiasta, mutta kansilehden lauluvalintaperusteluja lukiessa ei voi kuin nyökytellä.