Divinity: The Singularity

Candlelight

Kanada ja metalli. Yhdistelmä kuulostaa epätodennäköiseltä, mutta historia on osoittanut stetsoneista pitävien ratsupoliisien ja hassun nimisten paikkojen maan myös pitkätukkaisille otuksille hedelmälliseksi alustaksi. Vaan mikäs orkesteri sitä maan metallivaltikkaa nyt kantaa kun Strapping Young Lad ja Voivod lienevät mennyttä? The Singularityn perusteella Divinity taitaisi olla pestistä kiinnostunut.

Jos Devin Townsend kaikkine tekemisineen - mainittu SYL erityisesti mukaanlukien - päättäisi sulautua myöhempien aikojen teknisemmän Deathin ja Meshuggahin sekopäiden kanssa, voisi lopputulos hyvinkin kuulostaa samankaltaiselta kuin kanukit toisella levyllään. Soundit ovat Townsendmaisen mahtipontiset ja monikerroksiset, paahdossa riittää ankaruutta ja koukkuja kuin Chuck Schuldinerin tekemisissä. Lisukkeeksi on järjestetty aimo liraus ennakkoluulotonta kaavojen pahoinpitelyä kuin Göteborgin uranuurtajien maagisessa mekkalassa. Kuulostaa pätevältä teknisen neppailun, riuskan pikamätön ja päättömien käänteiden mikstuuralta, mutta valtikka lipsahtaa sittenkin Divinityn sormista - ne kun ovat liian liukkaat.

Bändillä riittää roppakaupalla ideoita, paljon hyviäkin sellaisia - varsinkin levyn alkupuolella lääkkeensä hukanneen skitsofrenikon mieleentuova levoton sinkoilu kiehtoo poikkeuksellisen vahvasti. Pitkästä aikaa bändi, joka hyötyy ylilyödyistä biiseistä ja turboahdetuista soundeista - bändi joka tietää miten kaavoja sotketaan kiehtovasti! Vaan kaaoksen hallinta karkaa väistämättä hallitsijansa hyppysistä, mikäli väkevät tehokeinot käyvät vähiin. Bändin tekninen briljeeraaminen ja armoton puhti eivät peittele sitä tosiasiaa, että yhdeksän biisin kokonaisuus kääntyy puuduttavaksi jo puolivälin tienoilla eikä täten kanna maaliin asti. Sama se miten villisti kaavoja rikotaan, jos biisit paljastuvat muuten aika heppoisiksi luurangoiksi, malliesimerkkinä massiiviseksi päätösnumeroksi tarkoitetun Approaching The Singularityn alta pilkottava pömpöösi yliyrittäminen. Kaikesta huolimatta Divinityssa on ainesta hienoihin asioihin, jos vain bändi itse ymmärtää katsella yhtälöään laajemmalta kantilta.