Aztra: Öis

Omakustanne

Lappeenrannan avanthop-ryhmä Kaucas on tarjonnut kotimaan rytmi- ja puhemusiikkikentälle liudan varteenotettavia vaihtoehtoja, jos joskus pitää miettiä miettiä, mitkä 2000-luvun alkuvuosikymmenen kotimaisista hiphoplevyistä kannattaa muistaa. Emo-possen Saastaa suusta, tuottaja-mc Kontackton nimellä julkaistu hämärän kiehtova Kasperi Laine & kummitusorkesteri -lätty sekä saman miehen Laineen Kasperina julkaistut kolme älppyä löytävät tiensä melko vastaansanomattomasti tuollaiselle listalle.

Myös Hullu A, toinen Kaucasin soololevyjä tehnyt keuhkoaja, on onnistunut myös omilla Aztra-levyillään luomaan keskimääräistä parempaa materiaalia. Ähkyn vuonna 2008 julkaisema albumi Outoja päiviä oli todella tiukka kokonaisuus, ja sen lähes samplettomat, kylmän koneelliset taustat raakuudessaan virkistäviä. Uutukainen kakkoslevy, omakustanteena julkaistu Öis, eroaakin edeltäjästään eniten juuri tässä suhteessa: kokonaisuus kuulostaa orgaanisemmalta, vaikkei toteutustapa edeltäjästä hirveästi taidakaan erota – sampleja käytetään edelleen, etenkin luupaten, mukavan vähän.

Aztran ulosanti miellyttää: erottuva, muttei mitenkään erikoinen tyyli ja realismin alle luokiteltavat tekstit ilman kitkeriä kielikuvia tai liian monitulkintaista riimittelyä; aiheena paljossa päihteet ja niiden käyttö – se puoli todellisuudesta – mutta toimivan kiihkottomasti. Verbaalipuoli on toisaalta vähän särmätöntäkin, mutta useimmiten se koituu Aztran eduksi: tuotannon mosaiikista havaitsee näin helpommin labyrinttimaisten biittien seasta pilkistävät modernin rytmimusiikin helmet.

Albumin letkeästi pörisevä soundi on syntynyt konemusiikista, sen orgaanisuuden ollessa lähinnä korvanlumetta. Usein käy mielessä, ettei Aztran lisäksi monelta muulta kuule juuri tällaista tuotantoa Suomessa. Lappeenrannan tummien vesien tulkki ei edes yritä pilkehtiä silmillään, vaan antaa savuverhon piilottaa ja pilkottaa. Aina nimibiisin savunkatkusta Kaucas-kamu Raipatin maustamaan Helvetti liekeis -biisin kilkuttelevaan luvunlaskuun, Öis on monipuolinen kuva synkeästä, mutta tärkeästä osasta maailmaa.

Albumin toteava tyyli, tekstillinen ja musiikillinen, ei peitä sanottavan tarvetta, vaan näyttää kuinka paljon on sanottava. Tällaista Outoja päiviä -fania miellyttävät eniten albumin kokeilevammat puolet, eritoten muutamat skitit, mutta samalla voi helpottuneesti todeta, ettei Aztra jäänyt yhden levyn ihmeeksi – Öis liikkuu vastustamatta ja on paljon helpommin lähestyä kuin edeltäjänsä.