Neil Young: Le Noise

Reprise

Vuoden takaisella albumillaan Fork In The Road Neil Young rämisi ja kohkasi kuin vanha savuttava dieselmoottori, vaikka koko albumi rakentui tarinalle ekoautosta. Mielenkiintoisilla teksteillä varustettu levy ei musiikillisesti ollut kovin kaksinen – vaikkei se suoranaisesti ollut paska, kääntyi se loppuaan kohden tylsäksi, ja tätä ei kovin monesta Youngin levystä voi sanoa, edes niistä huonoimmista. Kahden läheisen ihmisen, elokuvantekijä Larry Johnsonin ja luottokitaristi Ben Keithin tämänvuotisten kuolemien varjostama Le Noise osoittaa kuitenkin, että Youngillakin on vielä paljon annettavaa.

Aina kun Youngin uutta levyä on hämmästelty, on miehen uraa pidempään seuranneiden syytä höristellä korviaan, ja niin nytkin. Otsikoihin on noussut yhteistyö U2-tuottaja Daniel Lanois´n kanssa sekä levyn äänimaailma. Le Noise koostuu Youngin ja kitaransa vuoropuhelusta, jota Lanois luuppaa, muokkaa ja kerrostaa. Äänitaiteilustaan tunnettu tuottaja on siis ikään kuin rakentanut Le Noisen Youngin tarjoamasta materiaalista ja siitä kertoo albumin nimikin.

Le Noise on näiden lähtökohtiensa takia varsin minimalistinen albumi, vaikka oikeastaan kai siksi voisi puhua myös hyvin neilyoungmaisesta albumista. Välillä särökitaraa kerrostetaan isostikin, ja vaikka äänikuva on avara ja Lanois´n sumput paikoin hyvinkin tukossa, on kokonaisuudessa esillä vain kaksi asiaa: laulu ja kitara, Youngin loistokkaan uran keskeisimmät rakennuspalikat. Metelikkään, sähkökitaran surinasta rakentuvan levyn alkupään vuoksi ajatukset suuntautuvat helposti pelkästä feedbackista koostuvan Arcin suuntaan, mutta on Le Noisella toisaalta myös useampi lauluntekijän säveltämä (sikäli kuin näin voi Youngin biisinteosta sanoa) biisi.

Kun pääsee sen yli, että levyn surinapuolelta lähes täysin puuttuu rytmi, on helppo antaa mielen ajautua Youngin ja Lanois´n mietteisiin. Herkistyneen hauraalta kuulostava laulu osuu usein niin kohdalleen, että tekisi mieli sanoa liki eläkeikäisen Youngin olevan elämänsä iskussa tässä suhteessa. Youngin viehätys löytyy tällä kertaa Lanois´n käsittelemän soundin kerroksellisuudesta, siksikin että sieltä on löydettävissä myös se klassinen Neil Young teräskielisensä kanssa. Perinteisempää laulunkirjoittamista edustavat muutamat biisit eivät hyödy levyn luoneen kaksikon visioista yhtä paljon kuin muu materiaali. Vaikka esim. Peaceful Valley Boulevard ja Sign Of Love ovat äkkiseltään komeita biisejä, ei Le Noise sisällä yhtäkään kuolematonta Neil Young -vetoa.

Albumille kannattaa kuitenkin antaa aikaa: noin viidentoista kuuntelun jälkeen Le Noise on helppo nostaa Neil Youngin armottoman katalogin paremmalle puolelle.