Circle: Rautatie

Ektro

Circle on ollut olemassa jo lähes parin vuosikymmenen ajan, mutta yhä vain se puksuttaa eteenpäin höyryveturin lailla. Rautatie on porilaisyhtyeen noin kolmaskymmenesneljäs albumimittainen julkaisu, ja on jokseenkin yhtä hyvä tai huono asema hypätä kyytiin kuin mikä tahansa Circlen viime vuosien levy. Tai kuten levyn kannen tarra toteaa: ”harvest hark islam nappe jorum puzzle tar pejorative lounge meridian ylem pul alkyd”. Edellinen huomioonottaen lienee selvää, että Rautatiehen tarttuvat tuntevat yhtyeen jo entuudestaan. Noviisit ohjattakoon kulkemaan Meronian (1991) ja Taantumuksen (2001) kautta.

Monipuolinen levy avautunee parhaiten käymällä läpi sen jokainen asema. Ensimmäinen etappi on useampinäytöksinen nimikappale, joka räkii silmille NWOFHM-riffittelyä, Mika Rätön maanisen mahtipontista laulua ja hillittyä instrumentalismia. Hiukan sekava aloitus, mutta matkakin on vasta alussa. Toinen pysähdyspaikka Lääke on ennenkin Circlen laulajanpallilla vierailleen Janne Westerlundin show. Yksinkertaisen kitarariffin kudelma antaa Westerlundin äänelle sen tilan, jonka se tarvitsee. ”Kokeile vaan”, Westerlund laulaa utuisesti ja viekoittelevan vakuuttavasti. Tunnelma on kuin sateisen harmaana lauantaipäivänä maalaismarkkinoilla maatakiertävän konitohtorin vaunun nurkalla myyntipuhetta kuuntelemassa.

Kahdeksanminuuttinen Vaellus on vihdoin sitä suuruusluokkaa, mitä Circleltä odottaa. Suorastaan eeppisiin mittoihin muutenkin kuin pituutensa puolesta venyvä kappale on levyn parhaimpia. Rättö on täydellisessä vedossa ja Tomi Leppäsen rumputyöskentelylle on niin ikään annettava erikseen kiitosta. Voi vain kuvitella, miten hyvin kappale toimii keikoilla. Vaelluksen musiikkivyöryn jälkeen täysin asiallinen Kohtalon sormi vaikuttaa jopa hiukan välipuhteelta, kunnes syöksyy neljän minuutin jälkeen päistikkaa silkkaan epätoivoon. On kuin Monty Pythonista tutut Gumbyt valittaisivat suureen ääneen maailmanlopun alla, jonka soundtrack nyt sattuu olemaan massiivista ja sinfonista suomalaista kitaramusiikkia. Mahtavaa!

Avaruuden diskovaloissa välkkyvä Tähet ei Kohtalon sormen jälkeen jää lepäilemään, vaan puskee kiskoja tiukalla motorik-kompilla aseenaan kosketin- ja kitaraääntely sekä, jälleen kerran, Rätön mielipuolinen laulu. Harmillisesti kappale kuitenkin loppuu jo kolmen minuutin jälkeen, pidempäänkin olisi ollut ainesta. Pelkkä meno kiinnittää huomion Leppäsen rumputyöskentelyyn ja yleiseen hyvään svengiin, tosin Rättö yrittää taas kerran pudottaa tuolilta. Lautatarha on häiritsevästi tunnelmoiva välipala ennen pääteasema Kaasukelloa. Päätöskappale ammentaa jostain syvältä ja kylmästä, eikä sen maltillisesti miksattuja black metal -rumpuja aluksi huomaa. Osuva lopetus, mutta menikö juna sittenkin kiertotietä maaliin?

Rautatie kiidättää halki monenlaisten maisemien eikä matkustaja aina ymmärrä, mitä lasin takaa näkyy. On tyydyttävä istumaan kyydissä ja antaa Circlen päättää, minne mennään. Matka on kenties hieman raskas, mutta vaihtelevuudessaan antoisa.