Mice Parade: What It Means To Be Left-Handed

FatCat

Kun Vampire Weekendin esikoinen joitain vuosia sitten ilmestyi, painotettiin mediassa yhtyeen tapaa yhdistellä afrikkalaista musiikkia länsimaiseen tavalla, joka sai tyhmemmän kuvittelemaan, ettei moista ennen ollut kuultu. Mutta esim. Talking Headsin ystävät tiesivät, kuinka vanhoilla apajilla kuljettiin, samalla kuin Dirty Projectorsin hienoon Rise Aboveen tutustuneet saivat osoituksen siitä, kuinka hypeen vain tarvitaan helppo samaistumiskohde.

Adam Piercen johtaman Mice Paraden kahdeksas albumi What It Means To Be Left-Handed liikkuu kokonaisuutena jossain Vampiren helpon lähestyttävyyden ja Projectorsien avant-popin välimaastoissa. Polyrytmisesti nykivästä, vahvasti afrikkalaistetusta Kupandasta alkava levy on rytmisesti todella monipuolinen (onhan Pierce alunperin perkussionisti) kokonaisuus, jossa tylsät postrocknostatukset ovat onneksi vähemmistössä suhteessa suoraviivaisempaan popilmaisuun.

Piercen innostus tropicaliaan sekä flamencoon ja senegalilaisen Abdou M’Boupin koransoitto yhdistettynä Piercen omaan kansanmusiikkiin, pohjoisamerikkalaiseen indierockiin, luo parhaimmillaan räiskyviä äänimaisemia, jossa erilaiset tekstuurit luovat monikerroksisia yhteensulautumia. Samalla biisien rakenteet ovat yksinkertaisimmillaan perinteisen popkaavan mukaisia. Mutta kun esim. Old Hat yhdistää kolmessa ja puolessa minuutissa kaikki tähän asti Mice Paraden musiikista mainittu, ei voi valittaa.

What It Means To Be Left-Handed on hyvin helposti lähestyttävä popalbumi. Levy on oikeastaan enemmän sinkkukokoelman kuin koherentin albumin tuntuinen sen moniaalle kurottelevan kunnianhimon takia. Särörock, helisevä folk ja elektronisesti säksättävät sekvenssit ovat sulassa sovussa keskenään, mutta eri raidoilla. Piercen toteava laulu sointuu miellyttävästi swahililaisen Somin soulhunajaan ja japanilaisen Caroline Lufkinin likifalsettiin (joka muistuttaa kovasti Mew´n Symmetryllä esiintyvän Becky Jarrettin ääntä).

Levyn lauluosuudet ovat harmonisia, kauniita ja osoittavat kuinka Pierce osaa antaa tilaa muille. Tämä kuvastaa albumia laajemminkin. Kokonaisuus saattaa olla Piercen ideoima ja hahmottelema, mutta lopputuloksessa yhtä tärkeätä kuin hänen läsnäolonsa on se, ettei hän ole esillä. Tuskin vajaaseen neljäänkymmeneen minuuttiin muuten olisi saatu mahtumaan näin eklektistä vaikutteiden valikoimaa näin helpoksi tiivistetyllä tavalla. What It Means To Be Left-Handed osoittaa jälleen kuinka laaja-alaisesti Mice Parade vieraita vaikutteita musiikissaan hyödyntää, ja kuinka huomaamattomasti sillä saavutetaan mielenkiintoisia ja nautittavia lopputuloksia.