of Montreal: False Priest

Polyvinyl

of Montrealin ura oli melkein loogisen nousujohteista vuoden 2007 mestariteokseen Hissing Fauna, Are You The Destroyer? asti. Laulaja-kitaristi Kevin Barnesin perustaman löyhäjäsenisen yhtyeen esikoislevy oli ilmestynyt vuosikymmenen aiemmin ja tuolle verrattain lyhyelle aikavälille mahtui kokonainen maailma: Barnesin soittokumppanit tulivat ja menivät, yhtyeen musiikkityylit vaihtuivat ja sulautuivat toisiinsa ja miehen ihmissuhteissakin oli havaittavissa sekä ohi-, välistä- että ristivetoa. Kaiken tämän avulla of Montrealin indie-twee-pop muuttui pikkuhiljaa ja varmasti kohti nykyistä elektronista taidepopia, joka on edelleen yhtä nössöä kuin lähtökohtansa.

Punaisena lankana of Montrealin musiikissa on toiminut häpeilemätön teatraalisuus. Pröystäilevät karvapuuhkat ja ristiinpukeutuminen kuuluvat yhtyeen lava-presenssiin, mutta myös musiikissa hyödynnetään ylilyövää draamallista otetta ja kuulijana tuntuu kuin olisi kabareen lastenlauluillassa, jossa Barnes surullisen klovnin osassaan viihdyttäisi sydänverellään. Yhteensovittamattoman tuntuisista osista rakentuvan musiikin viehätys on juuri siinä, että siihen sulautuu kaikki. Pinnaltaan sateenkaaren jokaisessa värissä kimaltava musiikki kutsuu ilakoivaan tanssiin, mutta melankolinen pohjavire ja leikkisät tekstit, jotka ovat samanaikaisesti sekä lastenloruja että tuskastuttavan henkilökohtaisia tarinoita laulujen kertojaminän kohtaamattomuudesta muiden ihmisten, erityisesti vastakkaisen sukupuolen kanssa, saavat pohtimaan kokonaisuuden banaaliutta.

Painostavan synteettinen ja liki musta Hissing Fauna, joka syntyi masennuksen sekä Barnesin vaimon ja lapsen lähtemisen seurauksena, oli koskettava mutta äärettömän raskas levy. Itsesäälissä rypenyt Barnes loihti elektronista tanssimusiikkia, jonka tekstit eivät oikeuttaneet tanssiin. Olemukseltaan valtava, sävyltään vakava ja melkein jokaisella kappaleellaan yhteislauluun kutsunut albumi oli hyvin erilainen kuin sitä edeltäneet levyt, ja näyttää jäävän erilaiseksi myös suhteessa seuraajiinsa. Parin vuoden takainen sekava huti Skeletal Lamping näki of Montrealin ottavan askeleita valoisampaan suuntaan ja uutukainen False Priest sopii tähän lyhyeen jatkumoon mainiosti.

Vaihteeksi oikeita soittimia käyttävä of Montreal ei False Priestillä missään tapauksessa tee mitään, mitä se ei jo olisi tehnyt muodossa tai toisessa. Hauskan räiskyvä iloittelu elektronisen funkin, jousipopin ja indierockin maailmoissa rönsyilee vähän joka puolelle, koukkuja viljellään kuin riisiä Intiassa ja Barnesin monimuotoisen kimeästi esitetyt tekstit ovat edelleen tutun melankolisia, vaikka ne ovat päässeet eroon pahimmasta itsesyyttelystään. Musiikillisesti False Priest vertautuu 2000-luvun alun of Montreal -julkaisuihin olematta yhtä hyvä. Silti albumi, jonka pitäisi olla matka Barnesin korvien väliin, jää pahasti soimaan omaan nuppiin ilman että se herättää lainkaan ärtymystä. Albumin nimen hengessä Barnes saarnaa synkeydestä aurinkoisen mukaansatempaavan musiikin säestyksellä.