Johannes Laitila: Feathers

Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Johannes Laitila pyrkii omien sanojensa mukaan musiikissaan vilpittömyyteen. Esikoisalbumin kahdellatoista raidalla Laitila purkaa sydäntään tavalla, joka on kieltämättä vilpitöntä ja avointa. Nämä ovat pienen ihmisen pieniä tarinoita, jotka on saatettu ilmoille vähäeleisesti.

Jann Wilde on avustanut Laitilaa albumin teossa, eikä kiekolla kuullakaan kahden herran lisäksi ketään muuta. Suurin osa kappaleista rakentuu pianon, vaimean basson, akustisen kitaran sekä satunnaisten perkussioiden varaan. Taustalle luodaan myös jonkin verran väriä koskettimien avustuksella, mutta pääasiassa äänimaisemat ovat erittäin paljaita ja riisuttuja. Jokaisen biisin keskiössä on Laitilan lämmin ääni, jonka kertomat tarinat vievät kuin huomaamatta mennessään. Popin opeille rakennetut kappaleet ovat eräänlaisia pieniä ikkunoita menneeseen. Sadder Than Me saattaisi hyvin olla Syd Barrettin kadonnut helmi, Do No Harm on kuin R.E.M.:iä ja The Conventional suorastaan tihkuu viitteistä menneeseen.

Kaikki tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että Laitila olisi vain napsinut palasia toisten töistä. Vertailut osoittavat vain sen, että debytanttimme on luonut pienen palasen kotimaista folkpop-historiaa, sillä juuri näillä taajuuksilla ei maassamme operoi kovinkaan moni.