Martti Servo & Napander: Kestävällä pohjalla!

Ranka

- Isi, mitä oli svengi?

- Katsohan, poikani. Rock’n’roll oli aikanaan ylivetoa tanssimusiikkia, kunnes 70-luvun havinoilla Ameriikan Yhdysvalloissa yleisölle rakennettiin tuolit ja käskettiin istua niissä. Sen jälkeen bändien ei enää tarvinnut vaivautua, ja rock saattoi syntyä.

Mutta onneksi on Martti Servo ja hänen mainio Napander-retkueensa. Yhtä aikaa moderni ja perinteikäs positiivisuuden palopesäke on vaivihkaa ajautunut kenties Suomen rakentavimmaksi miesasiamieheksi. Vahvaa näyttöä tästä lataa heti seitsemännen täyspitkän vastustamaton avausraita Rivimiehet, hurraa! Sukupuoleen viittaava loppuliite on toki vain kamalan patriarkaalisen sorron peruja, sillä ”vaarin suihkuun auttajat” ja ”tosi-tv-tähden ruhjeen paikkaajat” ovat yleensä naisia.

Vaan kyllä sitä miesnäkökulman pointtia jää muutaman kerran pohtimaan. Sävellyspuolella monen kokin soppa on rikkaus, mutta kun sanoituksiakin tulvii viiden äijän kynästä, niin teksti-ideoihin nojaava brändi jo hiukan horjuu. Hulvaton Tunneihminen hohkaa sekä piruilua että ymmärrystä, mutta Söpö hiljainen on jo vaikeampi niellä: söpö hiljainen, kodin hengetär / löysin sut, en päästä pois menemään. Täh?!? Biisin pelastaa Hannu ”Moody” Muukkulan euforinen avaruussyntikka.

Vaikka bändin iskelmäretroilussa mennään sekä teksti- (edellä mainittu Söpö hiljainen) että musiikkipuolella välillä tiettyjen rajojen yli (valloittava Nippa nappa niukin naukin lainaa surutta bändin omaa Hitti-Litti-Litmasta ja Tunneihminen Frederikin Kolmekymppistä), rikkaat sovitukset tekevät kokonaisuudesta soljuvan. Kasaridisko, maailmanmusiikkihumppa, riehakas rock ja jopa puun takaa hyökkäävä avantgarde sekoittuvat vähintäänkin kiinnostavasti mainion bändin käsissä.

Ja toki Servon ja Napanderin lumovoima vie väkisin mennessään, tahallisen kuppaisesta kuvankäsittelystä siihen hetkeen, kun tajuaa, että vuoden tiukin kotimainen rokkibiisi kertoo Kaukalopallosta. Useat artistit osaavat tehdä musiikkia, joka ei vituta. Harvempi kykenee luomaan sellaista, joka poistaa vitutuksen. Joka ikinen kerta. En pidä sitä ihan vähäisenä meriittinä. Vaikka tätäkään albumia ei voi taiteen riemuvoitoksi ylistää, Servo & Napander ansaitsee paikkansa.