Julkaistu: 29.09.2010
Arvostelija: Jani Ekblom
7:45 Records
Turun suunnilta ponnistava Indigoflood on debyyttilevyvaiheestaan huolimatta ollut olemassa jo reilun tusinan vuotta ja kuulokuvien perusteella myös käyttänyt ainakin osan tästä ajasta yhdessä puuhaamiseen. Yhtyeen rennon rullaava soitto on perua lukuisista treenikämpillä vietetyistä hetkistä, ja kiitos sen Undertow of Peculiar Tales II on oikein pätevä rocklevy, jolla 90-luvun alkupuolisko jenkkiläinen altsu-rock/grunge kohtaa jamitteluun taipuvaisen pubipumpun.
Itse musiikkiaan grungressive pockiksi kutsuva nelikko viitannee termillä mieltymykseensä maustaa grungensukuista rockilmaisuaan progressiivisen maalailevilla ja hempeillä väreillä sekä toisaalta kimuranteilla rakenteilla ja sovituksilla. Yhtä kaikki, kokonaisuus on saumaton eripainoisista osista huolimatta: rockaavat osuudet saavat seuraa metallisemmista mutta toisaalta myös kepeämmistä kitaramusiikin tyyleistä.
Soittoiloa pursuava Indigoflood ei tunnu välittävän muusta kuin musiikkinsa esittämisestä ja se kuuluu sekä hyvässä että pahassa. Sulavasti biisistä toiseen soljuva albumi kaipaa irtiottoja – tällaisenaan yhtye kuulostaa jammailukoneelta, joka ei oikein uskalla jättää komppaamista soolo-osion takia. Siksi idearikkaat ja toteutukseltaan täyteläiset biisit jäävät turhan taustalle, eikä kokonaisuudesta pahimmillaan jää mitään mieleen. Samanaikaisesti myös tasavahvassa biisimateriaalissa on tyhjäkäyntiä. Tasaisuus on siis sekä vahvuus että heikkous.
Biisipuolella Pouring Stairs From The Bottlen musiikillinen raukeus yhdistettynä vokalisti Perttu Kohon tunnelmaan täydellisesti sopivaan ääneen on levyn komeinta antia, ja nimenomaan rauhallisemmin soiva Indigoflood toimii: tällöin kuuluu parhaiten kuinka vähän tarvitaan paljon saavuttamiseen. Vauhdikkaammista osista taas tuntuu puuttuvan tarpeellista jyrkkyyttä, mutta eipä yhtyeellä ole hätäpäivää. Indigoflood osaa soittaa ja kuulostaa hyvältä. Kun tämän esikoisen idearikas materiaalikimppu hieman kiteytyy ja särmäytyy, tapahtuu suuria.
