Rory Gallagher: The Beat Club Sessions

Eagle / Strange Music

Rory Gallagher oli vuonna 1948 syntynyt irlantilainen blues- ja rockkitaristi, jonka ura käynnistyi 1960-luvulla yhtyeessä Taste. Gallagher siirtyi soolouralle 70-luvulla ja vieraili uransa aikana kolme kertaa jopa Suomessa asti. Kitaristi menehtyi vuonna 1995 maksansiirron komplikaatioihin, mutta legenda elää. The Beat Club oli taas saksalainen musiikkiohjelma jossa Gallagher esiintyi kaikkiaan neljä kertaa. The Beat Club Sessions kokoaa yhteen 12 kappaletta vuosien 1971-72 kolmesta sooloesiintymisestä.

Gallagherin blues-slidella, rock-huohotuksella tai akustisesti kaikaavan kitaran ohella mies soittaa mandoliinia ja huuliharppua. Bassossa rytmiä antaa Gerry McAvoy, rumpalina näillä raidoilla soittaa Wilgar Campbell. Eli tiukkaa ytimekästä trio-soundia, aivan kuin lähimmällä verrokilla Jimi Hendrixillä, joka nousee hivenen mieleen myös Gallagherin tavasta laulaa vaikkei miehen ääni yhtä tumma olekaan. 12 kappaleen paketista löytyy mukavasti variaatiota, vaikka vahvin painotus on tiukassa bluesrock-laukassa ja kitarajumala-tiluttelussa. Kuusikielistaiteilu palvelee kuitenkin biisiä eikä päinvastoin – Gallagherillä on hallussaan oivallinen biisikattaus.

Heti avausraita Laundromat linkoaa koukukkaasti svengaten ja niskasta napaten, hyvällä shufflella. Tahdinpito on lähinnä huohottavaa laukkaa johon tiluttelu tuo mukavasti aaltoa päälle. Hands Up nostaa käsiä pystyyn jokusen asteen letkeämmin, vaikka rytminen syöksyily leimaa tätäkin rockausta. Neljän ensimmäisen viisi-kuusiminuuttisen biisijuoksutuksen joukossa myös ilmavampi Sinnerboy ja akustisempi Just The Smile jatkavat samanlaista rock-maalaavaa menevää jumitusta. Levyn ainoa ”lyhyt” kappale, alle kolmeminuuttinen I Don´t Know Where I´m Going hymyilee akustisen kantristi huuliharpun kanssa. ”Välihengähdyksen” jälkeen I Could´ve Had Religion lähtee jälleen sähkösäröiseen blues-munakkuuteen. Levyn koukuttavimpia sävellyksiä on vahvasäröinen Used To Be.

Vielä kolmen erinomaisen raidan, jykevästi polkevan ja slidella kliimaksiin syöksyvän In Your Townin, rennommin panevan Should´ve Learned My Lessonin ja kohtalokkaan Crest Of Waven jälkeen Gallagher esittää vielä kaksi lainaraitaa. Sonny Thompsonin vauhdikas Toredown ja Melvin Londonin tymäkkä Messin´ With The Kid soljuvat kokonaisuuteen yhtä lailla koukukkaasti, juurikaan eroamatta Gallagherin omasta materiaalista. Levyn rujo ja alkuvoimainen soundimaailma pukee säröilevää bluesrock-kitarointia mainiosti. Kliininen äänikuva tällaisen tiluttelun kanssa voisikin olla melkoisen vaivaannuttavaa kuultavaa. Vuosikymmenien jälkeenkin Beat Club Sessionsin materiaali elää ja vakuuttaa, parasta nostalgiaa muutamaan hetkeen!