Two-by-Four: Cheapest Getaway

Omakustanne

Tämän vuoden alussa desibeli.netin sivuilla ensi kertaa esiintynyt noin kolmivuotias Two-by-Four tarjoaa esikoislevyllään Cheapest Getaway reilut puoli tuntia rapsakalla poljennolla varustettua raskasrockia, josta kuulee niin southern rockin ja suoräimeen kuin metallin vaikutusta ja piirteitä: Zakk Wylde ja Motörhead limittyvät Lynyrd Skynyrdiin ja vanhojen bluesmiesten perintöön.

Tällainen karvaisten miesten musiikki taustoittaa kulmapubissa kuultavaa kalja-pillu-ja-rankka-elämä-vaatii-rankat-huvit -puhetta, jossa miehet ovat miehiä ja valtamerilaivat omien toilailujen vastaanottokeskuksia. Raavasta rockia raavaanraskaaseen mielentilaan. Ei tässä mitään uutta esitetä, eikä väitetäkään. Tulokulma musiikkiinkin on melko perinteinen, joten lopputulos on vain vähän enemmän kuin tylsä.

Kymmenbiisisen parhaat palat ovat tismalleen samat kuin tammikuussa pienten arvioiden koosteessa noteeratut, joten kovin järisyttäviä askeleita Two-by-Four ei näytä ottaneen. Räväkkä aloitusbiisi Paralyzed (From the Neck Up) viehättää myös laulaja Joe "7-Eyes" Betlehemin (koko yhtyeellä on samantyyliset taiteilijanimet) korventuneen rouhean äänenkäytön ansiosta (joka ei taas toimi rauhallisemmissa biiseissä), kun taas Easy Thrills ´n Sleazy Killsin melodinen koukuttelu kutkuttaa. Tarjolla on raskasta jyystöä, melodista kuljettelua, runttariffejä ja asenteeltaan korvaamatonta näyttöhalua, mutta yleisilme on silti turhan tunkkainen.

Kokonaisuutta vaivaa eniten biisien yhdentekevyys ja turha samankaltaisuus. Suoranaisia piikkejä ei ole kovin monta, vaan paikoillaan poljetaan ja paljon. Erityisen ikävää tämä on biiseissä, joiden riffit eivät ole erityisen vahvoja. Parhaimmillaan Two-by-Four tekee hyvin perinteistä jurnutusta, jonka väkevyydessä ja rosoisuudessa on olemassaolon oikeutus, mutta liian usein viisikon taivallus on turhan helposti ohitettavissa.