Klaara: Klaara (EP)

Omakustanne

Oululais-jyväskyläläinen Klaara erottuu massasta jo pelkästään esikoistallenteensa tyylitellyllä kansitaiteella. Hillitty ja hiottu ilme on linjassa nuoren yhtyeen jazzpopahtavien laulelmien kanssa. Klaara ei osaa meluta, tuskin haluakaan. Solisti Laura Lehtolan kirjoittama musiikki pyrkii ennemminkin kohti hienostuneen uneliasta tunnelmaa ammattitaitoisen soitannan avulla. Aikalaisverrokiksi voisi nostaa esimerkiksi Captain Cougarin kirkkaan herkistelyn, joskin Klaara soi hiukan pienieleisemmin, teekuppiin puhallellen.

Kuuden kappaleen kokonaisuudesta on löydettävissä kaksi pääsuuntaa: yhtäällä verkkaiset ja piano-orientoituneet maalailut, toisaalla vauhdikkaammat ilottelut. Jälkimmäisellä osastolla yhtye tuntuu hiukan tehokkaammin saavan oman äänensä auki. Klaaran kontekstissa vihainen Nevernever osoittaa parhaiten kuinka virtuoosimaisen kiihdyttelyn voi hoitaa sivistyneesti. Vielä leikkisämpi Pancakes taas kuulostaa Paul McCartneylta tekemässä jazzmusikaalia Lady Madonnan teemoista.

Tunnelmoivampi Klaara perustuu liki täysin Lehtolan tulkintaan, joka ansiokkaasta heleydestä ja akvarellimaisesta kuulaudesta huolimatta ei aivan kykene lumoamaan kuulijaansa. Esimerkiksi kauniin soundtrackmaisesti tapailevalla sävelmällä varustettu 5am jää unettomuuden kuvauksena puolitiehen, liian osaavaksi ja ehjäksi vastatakseen pedattua ahdistusta. Valjuhkoa vaikutelmaa pönkittävät tekstisisällöt, joihin paljas formaatti kannustaa keskittymään.

Ajoittaisesta tarttumapinnan puutteesta huolimatta Klaara kuulostaa debyytillään hyvässä mielessä valmiilta ja itsetietoiselta. Astetta särmikkäämmin kirjoitettua jatkoa odotellessa.