Hellsongs: Minor Misdemeanors

Tapete

Minä en liiemmin pidä hevistä. Ja vielä vähemmän cover-levyistä. Tottakai komerosta löytyy yhtä jos toistakin enempi vähempi katu-uskottavaa hevisaurusta ja hyvä biisi on aina hyvä biisi vaikka voissa paistaisi tai stadionhaaralla jylhistelisi. Samoin hittibiisien versioinnissa ei silloin ole mitään vikaa jos artisti tuo niihen selkeän oman patinansa. Niinpä koen samalla sekä paljon nostalgiaa että saan yhdet parhaista hevinautinnoistani kuuntelemalla ruotsalaista Hellsongsia, jonka juoneen kuuluu soittaa heleän indiepopahtavia, naislaululla kaunistettuja versioita hevin klassikoista Paranoidista Trooperiin. Yksi päätä räjäyttävimpiä kokemuksia oli nähdä yhtye Tampereen Yo-talolla muutama vuosi sitten, kun yleisö lauloi mukana Run To The Hillsiä rauhallisesti huojuvassa sytkärinvalossa ja noin viidestäkymmenestä katsojasta nelisenkymmentä jonotti keikan jälkeen lunastaakseen bändin vuoden 2008 satoa olevan debyytin Hymns In The Key 666.

Muutaman vuoden verran on vettä virrannut Tammerkoskessa ja vuorossa on kakkoslevy Minor Misdemeanors. Vuonna 2004 aloittanut trio toimi samalla kokoonpanolla vuoteen 2008 jolloin laulaja Harriet Ohlsson vaihtui Siri Bergnéhriin. Vaikka etenkin Hellsongsin kohdalla lauluäänen vaihdon luulisi vaikuttavan ilmeeseen melkoisesti, ei yhtyeen totuus ole juurikaan vaihdoksesta huolimatta muuttunut. Pehmeän svengaavat ”lounge metal” -sovitukset aikaansaavat sen että Hellsongsin tyynen hymyilevä mutta mukavan rullaava versiointi kuulostaa vahvasti samalta vanhalta erinomaisuudelta Sirin kanssa kuin mitä Harrietin. Iloisesti torviriehakas painos School´s Outista, melankolisesti näppäilevä ja ehkä eniten alkuperäisen vahvuuksilla kantava Youth Gone Wild sekä avaralla pianolla tunnelmoiva Heaven Can Wait nousevat vahvasta heviklasari-joukosta esiin, mutta kyllä Slayer-, Gunnari-, Pantera- ja Judas Priest -versioinnit seisovat jaloillaan yhtä lailla. Monessa kohtaa sovitukset menevät sen verran omia heleitä linjojaan että kappaleet tunnistaa vain sanoista ja kerroista – jos niistäkään. Alkuperäisten erinomaisuutta täytyy toki kunnioittaa, mutta kyllä monessa kohtaa Hellsongsin painokset vievät voiton meikäläisen kaltaisen popparin korvissa.

Silti kaikkein mielenkiintoisin kappale on odotettu siirtyminen oman materiaalin varaan. Kitaristi Kalle Karlssonin käsialaa oleva, näppäilykuiskaava ja utuisesti viheltelevä Rubicon Crossings kantaa joukossa yllättävänkin toimivasti. Ihan parhaiden heviversiointien kaarta siinä ei ehkä ole mutta alastomasti pysähtyvänä kauniina kappaleena se antaa paljon odotuksia yhtyeen tulevaisuudelle muunakin kuin pelkkänä kieltämättä erinomaisena mutta silti cover-yhtyeenä. Mikä lie sitten tuleva linja – melkoisen vahvaa sävelkynää saa kosketinsoittaja Johan Bringhedin täydentämä kolmikko luoda jos meinaa seuraavan albuminsa täyttää vaikkapa fifty-fifty tai ihan kokonaan omillaan. Silti, heviklassikoiden parissa yhtye vakuuttaa erinomaisesti ja vaikka Minor Misdemeanors ehkä hyödyntää hiukan ”pienempiä” klassikoita kuin mitä debyytti, niin versiot ovat vähintään yhtä onnistuneita. Toivottavasti näitäkin kuullaan myös livenä ihan Suomessa asti.