Black Twig: Swans et Tea (EP)

Omakustanne

Helsinkiläisnelikossa on paljon vastustamatonta. Tunne perustuu rytmiin, vääjäämättömään jyräykseen, joka luo oivan pohjan melodiselle kuljeskelulle. Black Twigin työstö kallistuu vahvasti garagen puolelle, mistä nähdäkseni suurin kiitos kuuluu rumpali Aleksi Peltoselle. Kiireinen, horjuva ja ihmeellisen jämäkkä kapulointi hipoo riemastuttavalla tavalla rock ’n’ rollin perustaa. Sen äärellä huomaa vain nyökkäilevänsä ja toivovansa, ettei biisin tarvitsisi loppua vielä.

Kaikkiaankin Black Twigin esikoisäänite hiljentää enimmät vastalauseet. Vaikka yksittäiset kappaleet, kertosäkeet tai melodiakulut eivät lyö laudalta, vakuuttaa orkesteri piinkovalla preesensillään. Kitarat soivat rouhean säröisesti yltyen välillä mehukkaaseen Dinosaur Jr. -tyyppiseen noiseen, mutta myös herkempää näppäilyä osataan hyödyntää. Swans et Tea ei äänekkyydestään huolimatta luo kuvaa mistään rokkikukoista, sillä etenkin Aki Pohjankyrön etäälle kaiutetun laulun myötä mukana on kosolti viitteitä vetäytyvän shoegazen suuntaan.

Surisevimmillaankin Black Twig säilyttää joutuisan ja helposti hahmotettavan svenginsä. Tasalaatuisesta kappalenelikosta tarttuvinta antia lienee 60-lukulaisen viehkeällä melodialla varustettu Birdmouth. Toisaalta erot ovat pieniä. Sävellyksellisen liikkumavaran vähäisyys ei EP:n mitassa juuri häiritse, mutta jatkossa yhtyeeltä on lupa odottaa upean olemisen päälle myös piirun verran ikimuistoisempia luomuksia. Sitten nyökkäillään entistä päättäväisemmin.