The Charlatans: Who We Touch

Cooking Vinyl

Alkuperäisiin madchester-yhtyeisiin kuuluva The Charlatans käynnistelee juuri toimintansa kolmatta vuosikymmentä. Who We Touch on orkesterin yhdestoista pitkäsoitto, joten uskoa Tim Burgessin poppoolta tuntuu omaan tekemiseensä yhä vain löytyvän. Näin siitäkin huolimatta, että vuosien varrella yhtye on joutunut kohtaamaan esimerkiksi kosketinsoittaja Rob Collinsin traagisen kuoleman ja pitkälle uralle tyypilliset taiteelliset lamakaudet, joiden huipentumana The Charlatansin tapauksessa on pidetty vaikkapa vuoden 2006 Simpaticon reggae-flirttailuja.

Tummaan pakettiin puettu Who We Touch sen sijaan käynnistyy tyylipuhtaalla rockpalalla Love Is Ending, jossa yhtye kuulostaa hiukan raskaammalta The Stone Rosesilta. Kertosäkeen viileissä ilmikoukuissa mieleen nousee jopa The Jesus And Mary Chain. Rosesin tapaan The Charlatans ammentaa soundinsa ydinmehun 60-luvun Englannin kevytpsykedeelisestä popista pönkittäen toimintaa voimasoinnuilla. Tehokkaan avauksen jälkeen kuultava My Foolish Pride jatkaa onnistumisten linjaa simppelin pianokuvion avulla nykivällä svengillään.

Ongelmiakin on. Alkupuoliskon innon jälkeen Who We Touch vajoaa köykäisten sävelmiensä turvin pulskaan kamari(pub)rockiin ja pienstadionpaisutteluun. Veltosti nälvivä Smash The System vetää pohjat, Sincerity tulee lähelle väkinäisillä kliimakseillaan. Usean kappaleen ajan jatkuvan suvannon aikana The Charlatansille alkaa jo toivotella rattoisia eläkepäiviä, mutta loppulevyllä taso nousee merkittävästi. Tästä pitävät huolen Pink Floydin hengessä liitävä dramaattinen folkballadi Oh! ja utuinen You Can Swim. Piilokappaleessa ääneen pääsee legendaarinen anarkopunkrunoilija Penny Rimbaud, jonka eläväistä lausuntaa bändi säestää rämisevällä otteella.

Who We Touch on epätasainen, mutta laatujaksojensa myötä paikkaansa puoltava albumikokonaisuus. Varsin harvat 80-luvun lopulla debytoineet britpopin esitaistelijat yltävät nykypäivänä The Charlatansin tasolle.