Grave: Burial Ground

Regain

Ympäri mennään, yhteen kuoll... tullaan, sillä musiikkityylien historian on määrä jälleen toistaa syklejään. Ruotsin Visbyssä 1986 toimintaansa aloitellut Grave oli vahvasti mukana 90-luvun vaihteen deathmetal- ja grindcorebändien aallossa, ja kuten useimmille suosituiksi osoittautuville skeneille niin usein käy, väljähtyi kuolomätönkin hienoin aikakausi 90-luvun puolivälin jälkeen kasvottomien tusinabändien ylitarjontaan samalla kun levy-yhtiöiden rahasampohaaveet unohtuivat myyntimarkkinoiden rajojen tultua vastaan. Deathmetalista ei koskaan tullut valtavirtamusiikkia, mutta sen vaikutus kuuluu nykypäivänäkin osana esimerkiksi Killswitch Engagen kaltaisten bändien metalcorea, joka sen sijaan löysi tiensä suurien stadioneiden ja seteleiden äärelle. Vieläkin Killswitchin suosion perässä löntystävien, liian usein liian kiiltäviksi tuotteistettujen tusinabändien hengettömälle radioaaltomönjälle nyrpistellessä Graven yhdeksäs levy kuulostaa hämmentävän virkistävältä - vaikka juuri tämänkaltaisia levyjähän putkahteli parikymmentä vuotta sitten pihalle harva se päivä!

No niin, se puskaelitismistä. Tärkeintä Burial Groundissa on kuitenkin iskevä biisimateriaali ja jykevä toteutus. Soundimaailma on yksinkertainen, kuivuuden ja muhevuuden rajamailla aaltoilevasti asianmukainen. Riffit möyrivät matalalta groovella ja ilman, ylimääräistä kikkailua vältetään, tempo on useimmiten hengästyttävä ja virvelin kalvot ovat päivittäistä kulutustavaraa. Ola Lindgrenin mörinässä on havaittavissa hienoisia sävyeroja, mutta ei se multa sieltä kurkusta mihinkään silti irtoa.

Biisiensä puolesta Burial Ground ei tarjoa sinänsä suuria ihmeitä tai As Rapture Comes...-levyn tyylisiä yllättäviä cover-valintoja (Alice In Chainsin Them Bones!), mutta sen perinteikkäässä turpiinvedossa on verevä, notkahtelematon tunnelma. Kun materiaalin taso pysyy korkealla eikä annos nouse liian suureksi, on innovaatioiden puutteesta hankala motkottaa. Sen sijaan menneeseen jämähtämisestä Gravea on helppo syyttää - onhan levyllä mukana alunperin vuoden 1989 demollaan ilmestynyt Sexual Mutilation -, mutta heille se suotakoon. Perusteluna olkoon vaikka kyseisen kappaleen lukeutuminen levyn parhaimmistoon.

Alan harrastajat iskekööt yhden ylimääräisen tähden perään, mikäli vaihtoehtoinen deathmetal-soundtrack häiriinnyttävän laidan kauhuleffojen taustalle kirvoittaa sydämessä mielihaluja.