Au Pair: Kimppu

Off

Kolmanteen levyyns� p��ssyt jyv�skyl�l�isnelikko Au Pair vaikuttaa p��llisin puolin olevan sama yhtye kuin viiden vuoden takaisella debyytill��n: aggressiivinen punk-rock poukkoilee progressiivisen pahanp�iv�isesti ja intensiivisen ivallinen sanailu j�tt�� omaper�isyyden tunnun. Mutta pelkk� huntu on se, eik� edes kovin peitt�v�. Tomi Tuomaalan laulu on usein kevyempi versio Keuhkot-julistaja Kake Puhuusta, eik� Au Pairin musiikillistakaan ulosantia voi kirkkain silmin kovin edistykselliseksi v�itt��.

Mutta t�ss�kin on puolensa. Jatkuvasti tuttuuden ja tuntemattomuuden veitsenter�ll� tasapainotteleva yhtye luo musiikkia, jonka luulee tuntevansa, jota luulee kuulleensa. N�in ei tietenk��n ole, mutta vaikutelma lasketaan. Vuoroin joka toiselta t�m�n maan outorockarilta kuulostava nelikko tekee tyls�� mielenkiintoisempaa musiikkia. Biiseiss� on tarpeeksi ulkoista ja sis�ist� vaihtelua, jotta mielenkiinto pysyy yll�. Mutta jotta mielenkiinto olisi ehdotonta, t�ytyisi levylt� v�hent�� sit� puolta, joka tuoksahtaa kierr�tetylt�. N�in ei v�ltt�m�tt� tietenk��n ole, mutta vaikutelma lasketaan.

Kimppu ja sen kaksitoista kappaletta luovat viihdytt�v�n ja pinnaltaan jopa haasteellisen kokonaisuuden, joka alussa mainitun agressiivisuuden lis�ksi taitaa my�s rauhaisamman v��nt�misen. Mutta samalla kun kuulija voisi heng�sty� yhtyeen energisyydest�, monimuotoisuudesta ja kiihke�st� otteesta, j�� miettim��n miksei n�in ole. Osasyy voi olla se, ett� Au Pairille poukkoileva moninaisuus on niin itseisarvo, ettei sit� saada irtoamaan. Kuulijana harmittaa, koska t�m�nlainen musiikki olisi omiaan voimakkaille mielipiteille, puolesta ja vastaan. Nyt k�teen ei oikein j�� mit��n: kaikki on kai kohdallaan, mutta mik��n ei erityisemmin klikkaa. Au Pair on tehnyt levyllisen hyv�� k�ytt�musiikkia, jossa ei ole mit��n moitittavaa.