Raappana: Maapallo

Ylivoima

Vaikka perusasiat ovatkin tukevasti tasapainossa Raappanan kakkosalbumilla Maapallo, ihan ensikuunteluilla en juurikaan lämmennyt suomireggae-artistin uutukaiselle. Karu totuus iski biisitarjottimesta korvaan samantein, mutta tuoreeltaan puhkikulutetun Jukka Pojan loistavan Kylmästä lämpimään-albumin jälkeen Raappanan anti maistui melkoisen valjulta. Pidemmällä kuuntelulla levyyn on kuitenkin päässyt paremmin sisään, vaikka vastaavanlaiseksi 2010-luvun klassikoksi lätty ei ylläkään.

Maapallon kokonaissävy on tarkkaileva ja haikean rauhallinen. Karu totuus tuntuu eniten henkilökohtaiselta, vaikka omista asemistaan Raappana toki maailmankuvaa kuulijoilleen tarjoaa. Silti esimerkiksi armeija-meiningin järjettömyyttä pohtiva Huolia murheita harmeja jää enemmän yleiseksi statementiksi. Mutta miksi juuri se hiustenleikkuu on se esiin nostettava pointti… nehän kyllä kasvaa. Kaiken kaikkiaan albumilta löytyy kyllä koukkua mutta se soljuu monessa kohtaa hiukan taustamusiikin asemaan. Soljuu muttei iske. Jännä pointti on myös se että kaikki kolme kovalla vierailijalla varustettua raitaa, Jukka Poikaa luovasti lainaava Luotu ajamaan, Stepan kanssa tunnelmoiva Aikasin heräämistä ja Puppa J:n vahvistama unelias dubahtava päätösraita Lopussa kiitos seisoo jäävät levyn vähiten iskevään osastoon.

Karun totuuden ohella eniten fiiliksiä nostavat levyn kolme avausraitaa - rauhallisen rytmikkäästi molleileva nimiraita, valoisampi ja letkeä Mukavuutta ja luksusta sekä levyn kesäisin rallatus Kuollut kaupunki. Raappana peräänkuuluttaa kunnioitusta ja perhesuhteita - Mutsibiisi kumartaa vielä erikseen äitisuhteelle. Surumielisen tyyni Yksinäistä tiivistää levyn ilmeen parhaiten. Vaikka yksin olisikin jäänyt ni ei saa luovuttaa eli kohti valoa mennään. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä kokonaisuus joka on parantuu käytössä.