Trigger The Bloodshed: Degenerate

Rising

Kautta aikain monien metallibändien missiona on ollut tehdä mahdollisimman rankkaa musiikkia - asia ei ole muuttunut tänä päivänäkään mihinkään, mutta "rankkuus" on yhä käsitteenä kysymyksiä herättävä. Niistä päällimmäinen kuuluu: onko se sitten rankkaa, että paahdetaan kaasu pohjassa niin kauan, että jokin pysäyttää kulun?

Ilmeisesti brittiläisen Trigger The Bloodshedin mielestä rankkuus on nimenomaan sitä. Kotisaaristossaan kovassa huudossa oleva orkesteri on kolmannen levynsä myötä nostettu samanlaiseksi metallin pelastajaksi kuin Bullet For My Valentine. Vaikka bändin tyylilaji on stadionhevistelyn sijaan deathin ja grindcoren suuntainen, ovat lupaukset ja hehkutukset aivan yhtä katteettomia. BFMV:sta ei ole uudeksi Metallicaksi tai Iron Maideniksi eikä Trigger The Bloodshedista uudeksi Carcassiksi tai Napalm Deathiksi.

Avausraita A Vision Showing Nothingin nimi on osuva, mutta väärällä tavalla. Bändin rymyämisessä on huikea tahti ja tilaa myös groovemmille riffittelyille on riittämiin, mutta missään vaiheessa levy ei aktiivisen kuuntelunkaan myötä herätä tunteita puolesta tai vastaan - siis tuntuu visiolta, joka ei näytä mitään. Kokonaisuus on sinänsä eheä, mutta nyansseilla tai yllätyksillä ei juhlita. Soundit ovat vimpan päälle, mutta niistä tulee mieleen lähinnä Slipknot, joka sekin on tehnyt inhimillisempää ja tunteita herättävämpää musiikkia kuin nämä jässikät. Degeneraten toivoisi toki olevan saamansa hehkutuksen arvoinen täysisku, mutta hyvää yritystä ihmeempi se ei ole.