Mullets n´ Bullets: First Blood

AAAAALSTI

Joensuulainen MulletsBullets yhdistelee keveähköä suomenkielistä huumori(punk)rokkia pieniin ska-mausteisiin, hirtehisiin sanoituksiin ja hersyvään ja hiukan hälläväliä tekemisen meininkiin. Tavallaan ilman pilkettä silmäkulmassa levystä ei saa juurikaan irti, vaikka tietynlaista hitikkyyttä osassa biiseistä toki on. Kyynisestä joensuulaisesta kieroilusta ammentavassa touhussa sinnepäin soittaminen tai vaikeimpien kulmien oikominen ei juuri haittaa kokonaisilmettä, vaikka tekniikkapuristit varmasti hampaitaan kiristelevätkin. Pelkästään levyn nimeksi Rambon hengessä valittu First Blood kertoo jotain, vaikka puhtaalla joensuun murteella pelataankin. Kai sitä on Ilosaaren arviossaan jotain onnistunut tiivistämään lauseessa ”Taatusti koko festivaalin eniten hälläväliä ja sinnepäin-orkesteri!”, kun yhtye on sen saatekirjeensä alkulauseekseenkin napannut. Meiningistä tulee paikoin mieleen hiukan kevyempi painos saman kylän Kumikamelista.

Mulletsien huumorikynä ulottuu jääkiekosta kotiseuturakkauteen, baareihin ja jatkoille, soittokaupan ikkunassa läähättämiseen, paskahuussiin ja grillille – eli aika suomalaista maisemaa ja melkoisen maanläheisesti. Sanaa juntti voisi helposti tarjoilla tarinoiden yhteyteen, missä ei toisaalta ole mitään vikaa. Jos sydämellä tehdään. Välitöntä ja hurttia toiminta onneksi onkin, vaikka sanomisissa ei sinänsä juuri kiinnekohtia meikäläiselle olekaan. Biisikynässä taas osataan hyödyntää vauhdikkaan meuhkauksen mausteena mukavasti torvia ja akustisempaakin instrumentaatiota. Sen ansiosta touhussa on mukavasti kepeyttä ja mistään vakavanaamaisesta ja mahtipontisesta heruttelusta ei ole missään kohtaa hajua – ei edes umpisuomalaisessa Jääkiekkokansaa -huudatuksessa. Ska-poljentoinen Sekin käy (paskalla) pudottaa turhat statukset isänniltä ja rengeiltä, hilipatihippaava Katu-uskomaton heittää turhan snobeilun tunkiolle ja jälleen ska-humppaava Sunnuntai. Joskus maanantai. Myös kesätorstai jaksaa bailata aika kipakalla paahdolla. Hitikkäintä osastoa on komealla mutta mukavan pöljällä kertsillä koristeltu Tohvelisankari – Bernadotte In My Heart, mutta todelliset killerit tai edes herutushetket jäävät lopulta hiukan turhan harvoiksi. Yleismeininki kääntää kyllä suupielet ylöspäin.